Olen nyt ollut opiskelija puolitoista kuukautta. Haalareita en tilannut ja fuksiaisetkin jäivät väliin, mutta opiskelijakortin sentään asensin puhelimeen. En tosin ole käyttänyt sitä vielä kertaakaan muualla, kuin Hotelli Kiljavan kahvilassa, missä opiskelijakahvin saa 30 senttiä normikahvia halvemmalla. En ole vieläkään saanut aikaiseksi käydä ostamassa kyniä ja penaalia, mutta olen yrittänyt opetella käyttämään noin 14:ää eri ohjelmistoa ja alustaa, joista jokainen on jollain tasolla pakko ottaa haltuun, jos haluaa opinnoista selvitä. Ei ihan yksinkertaista boomerille, jolle faksikin tuottaa edelleen vaikeuksia.
Ensimmäiset viikot meni aivan peurana ajovaloissa. Tuntui, etten tajunnut mitään ja olin lähes joka päivä valmis lopettamaan homman, ennen kuin se oikeastaan oli edes alkanut. Istuin luokan takapenkissä hiljaa tuijottaen taululle uusissa rilleissäni ja hoin itselleni, että you can do this shit, you can do this shit samalla epäillen, että I can’t do this shit. Ajelin aamuisin Nurmijärvelle suhteellisen innoissani vain palatakseni iltapäivällä kotiin täysin raatona. En muista koska viimeksi olisi väsyttänyt niin paljon, etten jaksanut iltaisin nousta hädin tuskin edes syömään.
Minulla diagnosoitiin ADHD viime keväänä. Vihdoin, voisi kai sanoa, se kun on ollut minulla matkassa koko elämäni. Samalla, kun diagnoosi toi selkeyttä ja järkeä moniin asioihin, olen edelleen sen kanssa vähän kuin tutustumisvaiheessa ja koitan koko ajan tulkita kaikkea sen kautta. Mikä tuntuu vähän tyhmältä, koska – kuten sanottu – aina se on minulla ollut. Nyt kuitenkin ymmärrän miksi ajattelen ja toimin tietyin tavoin. Samalla, kun se helpottaa oloa, se vaikeuttaa sitä, etenkin koulun penkillä istuessa. Luovutan helpommin kuin aiemmin, koska tiedän, että minulla on ADHD, ennen yritin sentään selvitä ja sinnitellä. Luovuttamisella tarkoitan sitä, että kun tajuan, etten pysty keskittymään, en enää edes yritä, vaan alan touhuamaan omiani. Yhtenä päivänä rakensin pöydälleni skeittiparkin ja sormiskeittasin siinä iltapäivän, toisena päivänä tilasin 250 eurolla Pittsburgh Penguins -krääsää netistä, kun en jaksanut kuunnella opettajaa.
ADHD todettiin siis vasta sen jälkeen, kun olin kouluun jo päässyt. Mietin läpi kesän, että uskallanko ottaa haasteen vastaan. 23 vuotta sitten lukiosta päästessäni tiesin, etten koskaan tule korkeakouluun hakemaan tai pääsemään. En tosin silloin tiennyt miksi, tiesin vain, ettei minusta ole siihen. Niinpä hain työharjoittelujen kautta radioon töihin ja sille matkalle jäin. Kuusi vuotta sitten käyty eräopaskoulu tuntui lähinnä pitkältä kesäleiriltä verrattuna oikeisiin opintoihin, joten AMK-maailmaan lähteminen oli aika pirun pelottavaa. Syyskuun lähestyessä päätin kuitenkin vähintään yrittää ja jos ensimmäisten viikkojen pakokauhusta selviäisin, tekisin parhaani jatkaakseni.
Onneksi kahden kampus-viikon jälkeen koulu siirtyi Lappiin. Kävin välissä työkeikalla Kebnekaisella, jonka jälkeen liityin opiskelijatovereitteni seuraan Äkäslompolossa juuri ennen lähtöä viiden päivän vaellukselle Pallaksen takamaastoihin. Ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että oikeasti I can do this shit. Kun luokka vaihtui erämaahan, pääsimme minun luokkaani, paikkaan jossa tiedän osaavani olla. Telttailu myrksyisessä säässä on minulle huomattavasti helpompaa kuin luokkahuoneessa istuminen ja Pallaksella peura ajovaloissa vaihtuikin taas kuskiksi. Pystyin viimein vähän rentoutumaan ja laskemaan muuriani, jolloin muidenkin oli vähän helpompi kurkkia sen taakse. Paras tapa tutustua uusiin ihmisiin on lähteä niiden kanssa ulos ja viiden Pallas-päivän jälkeen minulla olikin yhtäkkiä parikymmentä uutta ystävää ja yhteinen kokemus takana. Lapin tämänvuotinen ruska tarjosi tutustumiselle aika eeppisen tauskakankaan.
Nyt olen alkanut saamaan vähän lihaa luiden ympärille opintojen kanssa ja alun paniikki alkaa helpottaa. Tiedän suunnilleen millainen opintopolku seuraavina vuosina on edessä ja mitä se minulta vaatii. Enää ei väsytä ihan niin paljoa ja kouluun on aamuisin mukava mennä honkongilaisten, puolalaisten, nepalilaisten, saksalaisten, jenkkien, venäläisten, indonesialaisten, filippiinien, kenialaisten, hollantilaisten ja suomalaisten opiskelukaverien seuraan. Palautin eilen ensimmäisen akateemisen tehtäväni, yhdeksänsivuisen raportin Pallaksen reissusta. En tosin ole ihan varma menikö se perille asti, koska niitä 14:ää käyttöjärjestelmää from hell en kyllä osaa vieläkään käyttää.
Siitä huolimatta yritän parin vuoden päästä olla seikkaillukasvatuksen yhteisöpedagogi.
Mikäs tuo rinkka on kuvassa jossa istuskelet maassa puuta vasten?
VastaaPoistaRinkka on Ospreyn 68-litrainen Kestrel!
Poista