tiistai 29. maaliskuuta 2016

Oulanka ja muut Suomen kansallispuistot


Oulangan kansallispuisto on nyt näin reilun kahden viikon tutkimukseni perusteella yksi hienoimmista paikoista, missä olen Suomessa käynyt! Basecamp, missä olen työharjoittelussa, sijaitsee Juuman kylässä, joka on Oulangan kansallispuiston eteläosassa, ison Karhunkierroksen ehkä puolessavälissä. Basecampin pihasta lähtee myös erittäin suosittu kymmenkilometrinen pieni Karhunkierros. Sitä on tullut asiakkaiden kanssa hönättyä nyt pari viikkoa ja samalla, kun viikko toisensa jälkeen brittituristit haukkovat vähän henkeään ensimmäistä kertaa Myllykosken nähdessään, myös minä olen edelleen yhtä haltioissani kuin ensimmäiselläkin kerralla! Koitan aina vähän peitellä sitä innostusta asiakkaiden edessä, mutta olen tainnut jäädä kiinni joka kerta.

 
Myllykosken vuonna 1927 rakennettu mylly toimii nykyään autiotupana.

Joku putouksen tapainen. 

Myllykosken vanha mylly ja sen vieressä kuohuva vesi ovat vain yksi murto-osa siitä, mitä Oulanka tarjoaa. Kansallispuiston ilmettä hallitsevat korkeat kanjonit ja syvälle niiden väliin porautuneet Oulanka- ja Kitkajoet, jotka yhtyvät jossain itärajan kupeessa ennen virtaamistaan Venäjän puolelle Paanajärveen. Alue on siis täynnä uskomattoman kauniita, jylhiä kallioseiniä, kuohuvia koskia ja vesiputouksia, kuusimetsikköä, autiotupia ja riippusiltoja. Näin keväällä, lumen ja jäiden sulaessa ja luonnon heräillessä pikkuhiljaa eloon, paikka jotenkin oikein hehkuu elinvoimaa. Tästä yhtenä esimerkkinä näimme aiemmin tällä viikolla lennossa olevan maakotkan! Se tuli erittäin lähelle. Ja taas minä haukoin henkeäni. En tiedä, olenko oikeastaan mutta edes tehnyt ulkoillessani viime viikkoina. Unohdin myös ottaa kuvan.

Linnakallion dolomiittia, jota jääkausi ei vienyt mennessään. Sitä samaa, mitä Alpeilta löytyy.
Tässä on ennen ollut vuoria.

Jos pieni Karhunkierros on jo upea päivähaikki ja saa hymyn kasvoille, voin vain kuvitella millainen 80-kilometrinen Honkajärveltä starttaava isoveljensä on! Pitänee tulla mahdollisesti ensi syksynä iso Karhunkierros tekemään ihan ajan kanssa. Tai ensi talvena. Se sopisi hyvin viime viikolla pienenä päähänpistona syntyneeseen projektiini, jossa haluan kiertää kaikki Suomen 39 kansallispuistoa läpi tämän ja ensi vuoden aikana. Sillälailla stressittömästi, mutta niin, että jos nyt ainakin päiväretken saisi jokaiseen tehtyä, jos ei läpikotaisin kerkeä koluamaan. Oulangan kohdalla kuitenkin luulen, että se on vedettävä Karhunkierros tai ei mitään, jos tänne tulee. 

Kitkajoki yhdistyy Oulankajokeen noin kymmenen kilometrin päässä tästä, juuri ennen Venäjän rajaa.

Muut jo käymäni kansallispuistot ovat Nuuksio, Liesjärvi, Torro, Koli, Repovesi, Helvetinjärvi, Riisitunturi ja Syöte, joten ihan nollasta ei tarvitse lähteä. Joskin aika paljon koluttavaakin vielä on! Jostain käsittämättömästä syystä en ole esimerkiksi Sipoonkorvessa käynyt koskaan, vaikka meillä on kesämökki kymmenen kilometrin päässä paikasta. Siitä voisi aloittaa, kun takaisin etelään parin viikon päästä pääsee. 

Mutta vielä vähän Oulangasta. Olimme viime viikon tiistaina lumikengillä tutustumassa Linnakallion dolomiittimuodostelmiin, jotka ovat viimeiset pohjolan Alppien jäänteet Suomessa. Loput on edellinen jääkausi huuhtonut menemään jonnekin Espanjan suuntaan. Jossain vaiheessa retkeä ihmettelimme, että mikä ihme täällä pörisee ja surisee koko ajan jossain korvissa, kunnes huomasimme pienen kameradronen leijuvan Kitkajoen yllä. Siis sellaisen kauko-ohjattava minihelikopterin, jossa on kamera kiinni. Joku ohjaili sitä Siilaksen autiotuvan terassilta ja kuvasi Jyrävän putousta. Ja kuinka ollakaan, kopteri sattui myös kuvaamaan, kun yksi asiakkaistani meinasi tippua jokeen! Löysimme videon YouTubesta seuraavana päivänä.

Siinä se eräopas Suominen katselee vierestä, kun kaveri ottaa takapakkia tippuen jäille Kitkajoen reunalla. Onneksi jäälippa, jolle herrasmies tippui, kesti kevätauringosta huolimatta. Kellekään ei käynyt mitään, joskin suhteellisen läheltä liippasi. Videosta saa myös hyvän kuvan Oulangan maisemista. Kannattaa lähteä käymään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti