perjantai 22. huhtikuuta 2016

Linturetki Yyteriin 19.-21.4.



Olen käynyt Porissa monestikin. Siskoni asuu siellä ja meillä on poikani kanssa ollut tapana tehdä vähintään kerran kesässä yksi ekskursio länsirannikolle sukuloimaan. Samaten kaupungissa on tullut rampattua erinäisten musiikkitapahtumien perässä, ensin Jazzeilla ja sittemmin Sonispheressa ja myös omilla keikoilla kiertuemanagerina. Lukuisista reissuista huolimatta en ollut silti koskaan nähnyt Porin matkailun sydäntä, Yyterin rantoja. Tai no, olin minä kerran marraskuussa siinä kylpylähotellissa, mutta silloin satoi räntää, joten ulos ei tullut lähdettyä. Nyt oli siispä aika ottaa Porin maastot haltuun, tällä kertaa linturetkeilyn merkeissä.

Ajomatkaa Eerikkilästä Poriin ei ole paljoa sataa kilometriä enempää. Keli lupaili muutamaa sadepäivää ja lopuksi mahdollisesti vähän aurinkoa, joten aika vähissä olisi ranta-aktiviteetit tälläkin kertaa. Tai niin ainakin luulimme. Mutta se ranta itsessään ei matkan tarkoitus ollutkaan, vaan aikeenamme oli nähdä mahdollisimman paljon erilaisia lintuja, joita näillä seutuvilla pitäisi vuoden aktiivisimpaan muuttoaikaan parveilla, Pori ja Preiviikinlahti kun ovat kuulemma lintujen tarkkailun ykköspaikkoja Suomessa ja ihan kansainvälisestikin merkittävää lintualuetta. Meillä on kesäkuun alussa seuraava lajitentti, jossa pitäisi tunnistaa 82 lintulajia, joista myös 26:n äänet. Vielä kaksi kuukautta sitten taitotasoni oli osastoa varis ja varpunen, mutta nyt alkaa olla kaikenmaailman nokikanat ja kapustarinnatkin hiljalleen jo hallussa. Asetin Porin matkalleni ainoastaan yhden tavoitteen: Nähdä merikotka.

Ennen Yyterin rannoille siirtymistä kävimme Porin keskustassa sijaitsevassa Satakunnan maakuntamuseossa, joka oli mielenkiintoinen. Itse olen syntynyt Helsingissä mutta perheeni on alun perin Kankaanpäästä kotoisin, joten sukelsin vierailulla omiin juuriini.  Museokierroksen jälkeen ajelimme Porin merivartioasemalle kuulemaan merivartioston arjesta ja ajelemaan partioveneellä. Tai siis, upseerit sillä ajeli ja eräopasopiskelijat istuivat valkoisina paikoillaan kun muutama tuhatheppaista bensakonetta huusi perseen alla veneen mennessä mojovassa aallokossa jotain 50:tä solmua. Melkoinen kokemus.

Merivartioston kyydissä. Veneestä ei saanut ottaa kuvia, joten tässä teille taiteellinen maisema.

Ja sitten Yyteriin. Ajatus telttailusta leirintäalueella ei jotenkin kuulostanut houkuttavalta ja sateisena huhtikuun päivänä Yyterin Top Camping oli aika surullisen näköinen. Pystytimme kukin majoitteemme tiedostaen, kuinka paljon kauniimpaa olisikaan leireillä parin sadan metrin päässä hiekkadyynien takana makaavalla beachilla. Se ei kuitenkaan ollut lain puitteissa sallittua, joten päätimme totella. Kun teltat olivat pystyssä, lähdimme kuitenkin sitä rantaa saman tien ihailemaan. Suunnitelma oli kävellä Yyterin pohjoiseen päätyyn, kiertää siellä kulkeva Herrainpäivien luontopolku ja mahdollisesti bongata muutama lintu siinä samalla.

Herrainpäivien reitin varrelta.

Yyterin ranta oli pitkä ja kaunis. Vesi oli matalalla, joten lääniä riitti. Tallustellessamme kohti Herrainpäiviä alkoi aurinko horisontissa pilkottamaan, vaikkei sitä oltu lupailtu kuin vasta ylihuomiselle. Löysimme luontopolun ja kiersimme niemenkärjen. Näimme meriharakoita ja koskeloita. Maasto oli merituulen repimää koivikkoa ja kivikkoa ja kaikessa karuudessaan melko kaunista. Vastaan tuli pari peuraa. Palatessamme takaisin päin kohti leirintäaluetta aurinko päätti valaista koko kilometrejä pitkän hiekkarannan ja tunnelma oli liki harras. Väsymys kuitenkin painoi pitkän päivän ja seitsemän kilometrin kävelylenkin jälkeen, joten hetken päivänlaskua ihailtuamme painelimme nukkumaan.

Rantaelämää huhtikuussa.

Aamulla vuorossa oli lintutornien kiertoa. Ajelimme ensimmäisenä Teemunluodon tornille. Hieno nimi! Satoi ja tuuli puhalsi kymmentä metriä sekunnissa, joten kovin lämmin ei pitkospuiden päässä seisovalla tornilla nimestä huolimatta ollut. Näimme kaikenlaisia siivekkäitä tavista ruskosuohaukkaan, mutta merikotka pysytteli piilossa. Siirryimme Lietteiden lintutorniin ja ihmettelimme haikaroita. Näpit alkoivat kuitenkin olla sen verran jäässä, että suurin into aamubongailusta oli jo hiipumaan päin.

Iltapäiväksi jätimme lintujen tarkkailun vähemmälle ja lähdimme tutustumaan Reposaareen. Ensimmäisenä rastina oli Merimesta -niminen lounaspaikka, jonka kalapöytä olisi kuulemma legendaarinen. Sellainen, jonka ääreen tullaan kauempaakin. Me tulimme Eerikkilästä, joten testattavahan se oli. Ja kun kuhafileeni viimeisiä siivuja ahdoin naamaani, en voinut olla oikein muutakaan mieltä kuin että olin juuri syönyt yhdessä parhaista kalaravintoloista ikinä! Samalla mietin, miten ihmeessä kykenen kiertämään Reposaaren ympäri kulkevan kuusikilometrisen kävelylenkin. Se kymmenen metriä sekunnissa kasvoille puhaltava vastatuuli mietti samaa.

Reposaaren vanhat puutalot olivat hienoja ja rantakatu on kesäaikaan epäilemättä aika idyllinen. Täällä varmaan kuunnellaan paljon Eino Gröniä, joka on Reposaaresta kotoisin. Rantaan oli nostettu vanha jäänmurtaja ja tuhopoltetun sahan savupiippu oli vielä pystyssä. Puutaloalueen jälkeen siirryimme metsäpolulle ja tutustuimme Reposaaren sota-ajan linnoituksiin, jotka ovat edelleen paikoillaan. Juoksuhautoja, bunkkereita, pari ammusvarastoa ja tykkiä muistuttavat ajasta, jolloin Suomea piti puolustaa sen joka kolkassa.

Reposaaren Linnakepuiston vanha tulenjohtopaikka

Palasimme illaksi vielä Preiviikinlahden perukoille lintutornihommiin. Viimeinen tornimme, jonka nimeä en muista kuollaksenikaan, oli sekä maisemaltaan, että anniltaan tähänastisista bongailupaikoistamme paras. Edessä siinsi saaristoa ja erinäisiä lintulajeja vilisi kiikareissa enemmän kuin tähän mennessä yhteensä. Juuri, kun olimme noin tunnin bongailun jälkeen tekemässä lähtöä leiriin, joku löysi taivaanrannasta mustan pisteen, joka liiteli paikoillaan. Se katosi kaukana olevan niemen taakse kunnes ilmestyi lähemmäs pilvien rajaan. Se oli selvästi isompi kuin muut paikallaolijat ja lensi selvästi korkeammalla. Tarkensimme kiikareita ja putkia koitimme saada varmistusta, kunnes luontokappale oli sen verran lähellä, että liitäessään kertaakaan siipiään räpäyttämättä sen muodon tunnisti taivasta vasten. Kiilamainen pyrstö. Harottavat siipien kärjet. Onko se? Onko? On! Merikotka! 

Siinä se viimein liiteli. Saimme kunnian seurata taivaiden kuningasta usean minuutin tämän päivystäessä reviirillään. Olin jo pitkään haaveillut merikotkan luonnossa näkemisestä eikä päivä olisi voinut siis paremmin päättyä. Hymy oli kaikilla aika herkässä ja heittelimme femmoja tallatessamme pitkospuita takaisin autolle. Matkan tavoite oli saavutettu! Palattuamme leiriin meitä helli sauna, jonka jälkeen, oltuamme ulkona tuulisessa säässä käytännössä koko päivän, uni tuli vaivatta.

Janne vahvistamassa havaintoa merikotkasta.

Torstai valkeni pilvettömässä säässä. Otin katon pois ja makoilin aamun teltassani kahvia keitellen. Fiilistelin kevätkauden saapumista ja kuuntelin, kuinka käpytikka luuli löytäneensä uuden puun nakuttaessaan viereistä lyhtypylvästä. Teltan yli lensi joutsenpari noin kymmenen metrin korkeudelta. Taisi olla kansallislinnuilla soidinmenot käynnissä. Aamiaisen jälkeen lähdimme vielä kertaalleen nauttimaan Yyterin rantahiekoista ja rakentamaan hiekkalinnoja. Välillä on vain niin siistiä taantua kuusivuotiaaksi! Meillä oli hienoin riippusilta.

Fort Pori ja tammikuja portilla

Oli aika lähteä takaisin kohti Eerikkilää. Matkalla poikkesimme vielä Nakkilassa Härmälän tilalla, jota pyörittävä Markku on vanha eerikkiläläinen ja vastaa mm. näyttöjemme arvioinneista. Härmälässä saimme pienimuotoisen tietopaketin paikallisesta luonto- ja matkailualasta tutustessamme vanhalle maatilalle rakennettuun majoitusliikkeeseen. Linturetki alkoi olla päätepisteessään ja kunhan Markun tarjoama täytekakku oli vedetty naamariin, lähti autokolonnamme kohti kotia. 

Luonnontuntemukseni on ennen viime syksyä ollut melko heikko. En ole aiemmin jotenkin kokenut tärkeäksi tunnistaa jokaista rehua tai luontokappaletta, joka vastaan tulee niiden muutamien pakollisten lisäksi. Mutta aivan samoin kuin aiemmissa tenteissä nisäkkäiden ja kalojen kohdalla, myös lintumaailma on alkanut innostaa sen myötä, kun niihin on alkanut kunnolla tutustumaan. Jos ennen tiesin ne mainitut variksen ja varpusen, tänään laskin, että tunnistan taivailtamme jo myös ainakin kuikan, kuukkelin, sinitiaisen, talitintin, viherpeipon, peipon, käen, punatulkun, töyhtöhyypän, töyhtötiaisen, punarinnan, käpytikan, palokärjen, hippiäisen, tilhen, sepelkyyhkyn, meriharakan, nokikanan, kapustarinnan, kotkan, merikotkan, korpin, käpylinnut, kuovin, suokukon, mustarastaan, räkättirastaan, punakylkirastaan, haarapääskyn, tervapääskyn, hiirihaukan, piekanan, teeren, metson, huuhkajan, helmipöllön, varpuspöllön, kalalokin, harmaalokin, naurulokin, laulu- ja kyhmyjoutsenen, sinisorsan, silkkiuikun, metsähanhen, merihanhen, tavin, tukkasotkan, telkän, tukkakoskelon ja isokoskelon.

Ei huonosti kaupunkilaispojalle.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti