"Suomen turhin kansallispuisto", eli päiväretki Sipoonkorpeen 11.4.

Avasin tänään kevään retkikauden ja suuntasin auton keulan kohti Sipoonkorven kansallispuistoa. Tarkoitus oli vähän sisäänajaa uusia varusteita ja samalla ruksata yksi kansallispuisto lisää tavoitteestani vierailla niistä kaikissa tässä jonkinsortin aikataululla. Jostain käsittämättömästä syystä, vaikka minulla on mökki kymmenen kilometrin päässä Sipoonkorvesta, en alueella ollut koskaan aiemmin käynyt. Olen tyytynyt mökin omiin metsiin ja sen lähistöllä kulkeviin reitteihin, joten luonnonsuojelualue on ehkä siitä syystä vain jäänyt käymättä.

Vuonna 2011 perustettu Sipoonkorpi jää etelän puistoista helposti Nuuksion varjoon, joka on kaikilla mittareilla mitattuna Suomen suosituin kansallispuisto liki puolella miljoonalla vuosittaisella kävijällään. Niistä tuskin edes kymmenen prosenttia käy Sipoonkorvessa, missä on siispä todella väljää. Verrattuna ainakin Nuuksioon. Niin oli nytkin, reissun aikana vastaan tuli ainoastaan kaksi koiranulkoiluttajaa ja sauvakävelemässä ollut pariskunta. Okei, on toki maanantai, mutta silti. 

Olimme valinneet kohteeksemme Sipoonkorven eteläisemmän alueen tarkoituksenamme kiertää 4,8 kilometrinen Kalkkiruukin luontopolku. Mikä taisi olla virhe. Ensimmäinen ärsytyksen aihe oli se, ettei Tasakalliontien parkkipaikalta ollut mitään opastetta luontopolulle. Kansallispuiston kartta ja säännöt löytyivät tuttuun tapaan parkkiksen reunalta, mutta mitään reittimerkkejä ei lähtenyt. Sille yhdelle ainoalle eteläpuolen merkatulle polulle oli matkaa reilu kilometri ja se piti löytää itse. Aika hankalaa, etten sanoisi, etenkin kun se ei ihan yksinkertaisesti löytynyt.

Talven viimeiset rippeet sulavat Sipoonkorven auringossa.

Högberget on ilmeisesti Vantaan korkein piste. Oli oikein cairnit rakennettu huipulle ja kaikkea. Kalliovuorelle löytyi sentään muutama hätäisesti printattu opaste ja sieltä matkaseuralaiseni tiesi Kalkkiruukin reitin lähtevän. Nousimme ison kallion ylös. Maisema olisi varmaan ollut ihan hieno, jos siihen ei olisi piirtynyt tehtaiden piippuja ja Koivukylä. Ainakin luulen että se oli Koivukylä. Joku Vantaan betonilähiöistä joka tapauksessa. Vähän nakersi luontofiilistä kun katseli savun kohoavan isoista piipuista. Söimme eväät kallioilla, tuulensuojassa oli jo todella lämmin. Vaikea kuvitella, että pari päivää sitten olin vielä Lapin tuntureilla kahlaamassa hangessa.

Kuva ylhäältä siihen suuntaan, ettei lähiöt näy.

Viher-valkoisilla nauhoilla merkattu luontopolku löytyi viimein. Lähdimme tallustelemaan. Högbergetiltä laskeuduimme alas peltojen tasolle ja taas edessä näkyi tehdas. Mitä helvettiä? Kinttupolku jatkui pellon laidasta metsään ja puikkelehti koivikossa välillä kuitenkin katketen mökkiteille, joita pitkin piti kävellä jotta pääsi palaamaan luontopolulle. Nyt maisemana oli sikala. Mitä helvettiä taas? Ei tämä luontopolulta tuntunut. Teimme luuppia saavuimme ja Kalkkiruukin pohjoisemmalle parkkipaikalle, mistä lähti vastikään uudistettu hiekkapolku takaisin kohti Högbergetin kallioita. Missään vaiheessa mökkiteitä lukuunottamatta reitiltä ei näkynyt muuta kuin metsää. Ei minkäänlaista maisemaa tai vaihtelua missään. Aika tylsää. Saavuimme reitin ainoalle tulipaikalle, missä oli laavu. Eipä huvittaisi täällä kyllä yöpyä. Puikkelehdimme kallioden välissä kulkevaa reittiä, jonka varrella oli mm. kunnostamattomat lahonneet portaat ja, no, ei oikeastaan muuta. Jos nuo portaat piirtyivät matkan ikimuistoisimmaksi kohdaksi, siitä voinee päätellä jotain.

Ihan hyvät ne vielä on.

Lopulta saavuimme taas sen cairnin luo Högbergetin huipulle ja lähdimme suuntaamaan takaisin autolle. Koko ajan joutui  vähän muistelemaan ja miettimään, että mistä sitä oltiin tultu, jotta löysi lähtöpisteelle. Kun niitä opasteita ei edelleenkään ollut. Tasakalliontien parkkipaikalle päästessämme taisin todeta, että oli nimittän Sipoonkorpi Suomen turhin kansallispuisto, jossa tähän mennessä olen käynyt. Parkkiksen uusi vessa kuulemma oli kuitenkin todella siisti. Että sillä suosituksella voi sitten vaikka eteläisimpään Sipoonkorpeen lähteä. Ehkä se Hindsbyn ja Byabäckenin pohjoisen puoli olisi ollut miellyttävämpi? Pitänee joskus kokeilla. Ehkä. Jos jaksaa. Tämän päivän perusteella ei silti kyllä hetkeen huvita. 

Vantaan huipulla ei tuule.

Onneksi aurinko paistoi ja uudet varusteet sentään toimivat! Hain Lapista tultuani Partioaitasta kevyempää kamaa päälle kevään ja kesän ulkoilut mielessäni. Tierran Ace Pantit ovat olleet läpi talven heittämällä parhaat koskaan käyttämäni ulkoiluhousut, enkä odottanut kesäisemmiltä Lite Trackeilta yhtään sen vähempää. Ensimmäisen lämpimän päivän testin jälkeen en myöskään joutunut pettymään. Ainoastaan koko hieman ihmetytti, tuntui että näissä Tierran M-koko oli isompi kuin esim. Ace Panteissa. Tai sitten olen laihtunut Lapissa? Joo, sovitaan niin. 

Ja sitten ihanat Hanwagini. Talvella ajossa olleet Ivalot olivat nekin parhaat talvikengät jotka ovat jaloissani saaneet muhia, eikä Comox GTX:t pahemmin taakse ensitestissä jääneet. Minulle on aina ollut kengissä - kuten muissakin varusteissani - ensisijaisen tärkeää niiden paino. Haluan kevyet, ketterät ja nopeat vaelluskengät alle, en liian jäykkiä tai etenkään raskaita. Pitkälti siksi valitsin hyvin hengittävät ja ainoastaan reilut 300 grammaa per jalka painavat Comoxit Ja vaellus oli nautintoa. Pito toimi hyvin jyrkillä kallioilla, joilla ei jalka lipsunut edes kostealla alustalla. Kengät hengittävät vaelluskengiksi huomattavan hyvin eikä jalka kompressiosukissa hikoillut nimeksikään. Pohja oli sopivan jäykkä mutta silti ketterä ja muutenkin kenkä oli mukava jalassa. Lätäköt eivät tulleet Gore-Texistä läpi. Täydellistä. Luulisin, että meistä tulee kesän aikana uudet parhaat ystävät.

Kamat kunnossa ok!

Eli ei se nyt ihan hukkaan mennyt se päivä. Sipoonkorpeen tuskin tarvitsee ihan heti uudelleen lähteä kun luontoon mieli tekee, mutta nyt on ainakin oikea varustus lähteä parempia paikkoja ja seuraavia kansallispuistoja koluamaan!