Tässä on viimeinen puolitoista viikkoa menty niin haipakkaa, ettei ole meinannut ehtiä kynään tarttua ja blogia päivittää! Tai no, en minä oikeasti kynään tartu, mutta viimein kerkesin hetkeksi istahtaa varjoisaan aurinkotuoliin Eerkikkilän rannassa. Tällä viikolla homman nimi on ollut työharjoittelu, jota suoritan Eerikkilän ohjelmapalvelujen suojissa. Olen mm. pyöräillyt, melonyt, pyöräillyt lisää, varmistellut jengiä kiipeilyseinillä ja tänään lähden melomaan Turpoojokea alas. Toissapäivänä asiakaina oli 17 fitness-ammattilaista Suomesta, Ruotsista ja Norjasta, joista 10 oli naisia. En valittanut ollenkaan.
Edellisviikonloppu meni Partioaitan 365 Klubin retkien parissa. Järjestimme Nuuksioon retkeilyn alkeet -kurssin, jonka opastin aurinkoisessa säässä tarkoituksenani käydä läpi perusasioita, jotka on hyvä hallita tai ainakin tietää, jos haluaa retkeilemään lähteä. Lauantaipäivä varattiin loppuun jo huhtikuussa ja sunnuntaikin täyttyi loppua kohden melko mukavasti. On hienoa nähdä, että retkeily kiinnostaa! Kesäsää helli osallistujia, joiden kanssa kiersimme Haukankierrosta, poikkesimme Vähä-Hauklammen luolilla ja keittelimme nokipannukahveja Mustalammella. Matkalla pidin erinäisiä rasteja, joilla tutustuttiin tärkeimpiin retkeilyvarusteisiin, käytiin läpi keittimiä ja ravinnon tärkeyttä ulkoillessa ja pohdittiin mm. erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Päivät olivat onnistuneita ja Partioaitan keräämä palaute asiakkailta oli liki hämmentävän ylistävää.
Esittelyssä intiimipyyhkeet...
Koomikko?
Stand-up -urasta en niinkään tiedä, mutta eräoppaan urani lähti ainakin käyntiin kovin hyvin! Tavoitteeni viikonlopulle oli, että jokainen kävijä kokisi päivän jälkeen uskaltavansa lähteä vaikka yksin yön yli kestävälle retkelle ja näin tuntui tapahtuneen.
Tärkeintä ulkoillessa: Nokipannukahvit!
Retkien jälkeen viime viikko meni lähinnä suhaillessa Suomen kaupunkeja, kun vuorossa oli Luonto voimavarana -luentosarja Turun, Tampereen ja Kuopion Partioaitoissa yhdessä Matkatoimisto Aventuran kanssa. Yleisöä oli vaihtelevasti iltojen kilpaillessa ulkona paistaneen auringon kanssa suosiosta, mutta kokisin viikon olleen erittäin onnistunut. Kerroin esityksessäni taustastani ja siitä, kuinka alkoholistista tuli neljässä vuodessa ammattiulkoilija. Kerroin matkoistani, ensimmäisistä ulkoilmaseikkailuistani, niistä miljoonista virheistä, joita reissullani olen tehnyt ja siitä, kuinka ulos lähteminen auttoi minua eteenpäin vaikeassa elämäntilanteessa. Voisi sanoa, että ulkoilma paransi minut vaikeasta masennuksesta ja tärkeintä oli ymmärtää lähteä. Se lienee ollut esitykseni tärkein pointti. Aina kannattaa lähteä, oli kyse sitten omasta takametsästä tai isoista vuoristoista, niistä kotona haaveileminen ei lopulta johda mihinkään. Ainoa tie on mennä ja kokea!
Tampereella nääs.
Myös luentojen palaute oli kovin ylistävää ja itselläni oli hauskaa. Hienointa oikeastaan koko viikossa - sekä retkissä, että klubi-illoissa - oli tavata iso määrä ihmisiä. Sellaisia, jotka ovat innostuneet samasta asiasta kuin minä, ulkoilusta, ja haluavat siinä kehittyä. Innostus nimittäin tarttuu, jos sitä muka ei jo ennestään tarpeeksi ollut!
Elbruskuvia Turussa
Tänään on kesäkuun ensimmäinen päivä - Teemun nimipäivä muuten - ja seuraavat seikkailut odottavat jo! Parin viikon päästä edessä on 80-kilometrinen Jongunjoen melonta sisältäen yli 60 koskea, sen jälkeen vaellus Kebnekaiselle Partioaitan kanssa, siitä suoraan reissu Lofooteille, lisää vaelluksia Ruotsiin elo- ja syyskuussa ja Mont Blancin huiputusyritys syyskuun alussa. Vielä kun eilen vahvistui lentovaraukset joulukuulle, on kuukauden reissu Kilimanjarolle ja sieltä Aconcagualle varma sekin.
Kuten sanoin, ainoa tapa on lähteä, mennä ja kokea!
Pukeuduin bensa-asemaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti