Kauden 2016-2017 laskut korkattu Rukalla!
Ruka onnistui ensimmäisenä suomalaisena keskuksena avaamaan rinteensä laskukuntoon jo 10. lokakuuta. ”Rinteensä” siis yksikkömuodossa, koska tosiaan, yksi mäkihän siellä ainoastaan oli auki. Se oli tehty viime talvelta säilötystä lumesta, jota oli pidetty kesän yli tallessa sahanpuruin ja jonkinlaisin fleece-kankain peitettynä. Näin keskus sai lanattua yhden mäen auki ilman, että lumitykkejä tarvitsi käynnistää kertaakaan.
Kuin sattumalta poikani koulussa oli viikon syysloma ja saimme mökin käyttöön, joten hieman ex-tempore päätimme ajella viime sunnuntaina Rukalle kokeilemaan miten laskuhommat sujuvat taas kuivan kauden jälkeen. Poikani innostui laskettelusta kunnolla viimein viime talvena ja pienen miehen halu mäkeen oli kova. Isänsä ei vastustellut ollenkaan.
Ei ollut Saarualla ruuhkaa aamulla
Rukan Saaruan rinne oli jotenkin absurdin näköinen kun missään muualla ympäristössä ei lumesta ollut vielä tietoakaan. Tuolihissi kuskasi laskijoita molemmin puolin tunturia ylös noin kolmen tuhannen päivänousun tahtia, eli varsin hyvin oli ihmiset poikkeuksellisen aikaisin auenneen mäen löytäneet. Aamupäivisin laskettelutilaa riitti varsin mukavasti mutta lounaan jälkeen porukkaa alkoi jo olla siihen malliin, että lisärinteitä olisi kaivannut. Sen verran ahdasta kapeassa mäessä välillä oli. Samaten vakaasti plussan puolella pysytellyt lämpötila takasi sen, että viimeistään iltapäivällä Saarua oli melkoista muhjua ja puuroa, joka tappoi suurimman ilon sen höyläämisestä.
Vaikka toi suuremmat linjat jäivät vielä odottelemaan enempiä mäkiä, oli jotenkin superhauskaa saada kausi avattua näin aikaisin. Ja etenkin pikkujätkän osalta oli tärkeää päästä mäkeen heti kuin vain mahdollista, jotta viime talvena löytynyt into ja osaaminen eivät pääsisi ruostumaan. Itse nautiskelin muutaman pikkuhyppyrin ja kumpareen lisäksi pääasiassa siitä fiiliksestä, mikä poikani kasvoilla oli tämän tykitellessä mäessä kuin vanha tekijä. Erittäin onnistunut syysloma siis!
Auringosta ei tarvinnut haaveilla koko viikon aikana
Rinteen ulkopuolella tuli pääasiassa makoiltua mökillä ja levättyä. Yhtenä päivänä kävimme kiipeämässä mökin ikkunasta näkyvän kukkulan laelle ja yhden päivän vietimme Oulangan kansalllispuistossa Myllykosken kupeessa makkaraa paistellen ja kosken kuohuja ihmetellen. Kävin myös moikkaamassa porukoita Basecamp Oulangassa, missä vietin viime talvena kuukauden verran töissä. Oli hauska nähdä alue ilman metrin lumikerrosta!
Mä niin muuttaisin tohon mökkiin Myllykoskella jos saisin
Kotiuduin reissusta perjantaina ja sunnuntaina kävin Repovedellä kipaisemassa noin 16:n kilometrin lenkin samalla varmistellen ensi viikonlopun 365 Klubin retken reitin. Repiksen maisemat palkitsevat joka kerta. Tänään takareidet huutavat armoa kovin tietoisina siitä, että viimeistään keskiviikkona ne saavat taas lähteä nousemaan Malminkartanon portaita. Ei tekosyitä, joulukuun reissu lähestyy kovaa vauhtia, joten rääkkiä on luvassa vastakin. Ainakin siihen asti, että lähden piipahtamaan New Yorkissa kahden viikon kuluttua. Siellä ajattelin ainoastaan kävellä päivittäin vähintään kymmenen kilometriä. No rest for the wicked, sano.
Repovesi: Eteläisen Suomen hienoin kansallispuisto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti