Pääasin avaamaan laskukauden Pyhällä ja Sallassa viime viikolla. Pohjoisessa oli jo upea valkoinen talvi ja lunta tuntureilla riitti niin mäessä kuin offareillakin. Sitä satoi myös melkein joka päivä lisää. Alkukausi enteilee hyvää talvea ja upeita keväthankia Lappiin, kun lunta on maastossa puolisen metriä jo nyt!
Kauden ensimmäiset laskut sain alle Pyhä Free’kendin yhteydessä, missä kävin moikkailemassa tuttuja ja sopimassa hieman uusia työkuvioita ensi keväälle. Samalla pääsin tuuliseen mäkeen sisäänajamaan uutta Jonesin Mountain Twiniäni, jonka ostin rinnelaudakseni hyväksi havaitun Jonesin Solution-splitin oheen. Ihania molemmat! Olin myös hieman haaveillut skinnailusta Pyhän takamaastoihin, mutta keli oli lauantaina sen verran sketsi, että tyydyin ensimmäisenä päivänäni suosiolla mäkilaskuun ja Pyhän tuolihisseihin. Seuraava viikko sujahti sitten Sallassa.
Sallan rauhaa
Vasta oikeastaan viime vuosina sukumme mökki Sallatunturin kupeessa on noussut minulla ansaitsemaansa arvoon. Jotenkin aiemmin kauhean kaukana sijainnut kelomökki tuntuu nykyään lähemmältä ja olen tajunnut, että eihän tuo lopuksi ole matka eikä mikään sinne ajella etelän mustaa talvea pakoon. Sallan isot plussat ovat sen rauhallisuus ja rinteiden tyhjyys, keskus kun on profiloitunut enemmän hiihtoon ja muuhun oheistoimintaan, eikä niinkään laskettelupaikaksi. Vaikka mökki- ja majoituskapasiteetti tunturissa olisi aivan täyteen ammuttu, rinteisiin asti ei väkeä pahemmin riitä. Niinpä Sallassa saa laskea yleensä melko omassa rauhassaan ja nytkin oli hetkiä, kun koko keskuksessa (!) ei ollut muita laskijoita kuin minä.
Sallassa parasta laskua tarjoavat kuitenkin offarit mäkien sivuissa. Itä- ja pohjoisrinteiden suuntiin tunturilla riittää paljon metsää ja lumikenttää laskettavaksi ja melkein jokaiselta pätkältä pääsee laskemaan myös takaisin hissille. Kätevää! Tunturin eteläpuolelle laskee iso offarikenttä, missä myös tekemistä riittää, etenkin kun sitä ei ole koskaan kukaan muu laskemassa. Etelän puolelta pääsee laskun päätteeksi helposti sieltäkin skinnaamaan tunturia kiertävää hiihtolatua itä- tai eturinteiden hisseille. Joulukuun alussa eteläpuolen rinteillä oli kuitenkin vielä sen verran vähän lunta, että tyydyin idän ja pohjoisen metsiin. Pohjoisrinteet olivat vielä suljetut, mutta luonnonlunta oli sillä puolella niin reilusti, että mäet olivat silkkaa nautintoa laskea ja skinnata takaisin ylös. Viikon verran tuntui siltä, kuin koko keskus olisi valjastettu henkilökohtaiseksi leikkikentäkseni, kun jokaisen puuteripätkän laskujäljet olivat yksin minun tekemiäni. Täydellinen tapa aloittaa laskukausi!
Skinnailumaisemat kohillaan
POW POW POW
Viikko Sallassa oli myös lähtölaukaus vuoden 2018 ensimmäisen puoliskon projektilleni, jonka olen nimennyt juhlavasti PROJECT 5:ksi! (Teininä paras lumilautaleffa ever oli vuonna ’93 julkaistu Project 6 , ja minä tolleen tosi nokkelasti otin siitä mallia.) Project 5 tarkoittaa viittäkymmentä laskupäivää, joista viimeinen on lasku Elbrusin 5642-metriseltä huipulta alas. Eli 50 laskupäivää ja lopuksi laskua yli viiden tonnin korkeudessa. Paljon vitosia = Project 5. Get it? Niin nokkelaa!
Project 5 sai alkunsa päässäni joskus viime kesänä. Pohjalla oli paras laskukausi vuosiin ja spltiboardin hankinta. Huomasin talven päätteeksi, että laskin paremmin ja rennommin kuin ehkä koskaan, vaikka kyseessä oli jo 25. kauteni lumilaudalla. Jotenkin tällainen ihanan harkitseva aikuisuuden tuoma viisaus (tsek edellinen blogini) yhdistettynä erittäin hyvään fyysiseen kuntoon tekivät laskemisesta todella nautinnollista. Viihdyin yhtä lailla Itävallan Alpeilla kuin Talman parkissakin ja laskemisen ilo jotenkin pursui läpi kaikessa mitä tein.
Old is not dead!
Samalla mielessä on ollut paluu Elbrusille. Haluaisin nousta huipulle independenttinä ja hakea uuden kokemuksen ensimmäiseltä isolta vuoreltani, joka on lopulta – vaikka aivan upea reissu ja kokemus olikin – jättänyt hieman mälsän jälkimaun muista henkilökohtaisista syistä. Haluaisin sitäpaitsi käydä siellä huipulla ottamassa kunnollisen huiputuskuvan, edellisellä reissulla kun sellainen unohtui lähinnä itkiessäni kontrolloimattomasti koko huipulla vietetyn vartin.
Huiputuskuva, Elbrus, Heinäkuu 2014
Jotenkin sitä sitten päätyi kelailemaan, että millaistahan se olisi laskea yli 5000:ssa metrissä, missä happea on noin puolet merenpinnan tasosta. Suorituskykyni ohuessa ilmassa on ollut varsin hyvä, joten haluaisin päästä kokeilemaan vähän high altitude lumilautailua ja hakea laskemiseen vähän uusia rajoja sitä kautta. Kun vielä kylkeen löytyi mukaan muita halukkaita samoilla haaveilla, homma alkoi olla selvä: Kesäkuussa 2018 koitetaan kiivetä ja skinnata Elbrus etelän puolelta ylös ja laskea 1800 metriä alas basecampiin. Meitä on nyt kuuden hengen porukka lähdössä ja detaljit alkavat vahvistumaan alkuvuodesta. Emme käytä oppaita Elbrusilla ollenkaan.
Project 5:n toinen osuus, eli 50 laskupäivää, tuli sitten mukaan tavallaan tukemaan tuota kesän tavoitetta. 50 päivää on kuitenkin liki kaksi kuukautta ihmisen elämästä ja niillä pohjilla luulisi olevan kunto ihan kohillaan Kaukasuksen rinteille. Edellytyksenä projektin onnistumiselle on toki etelän lumikeskusten – Talman ensisijassa – aukeaminen mahdollisimman pian, muuten voi mennä hankalaksi. Päiviä tulen keräämään Talman lisäksi Itävallassa uutenavuotena, Lapissa ainakin tammi- helmi- ja huhtikuussa sekä Kebnekaisen kupeessa pääsiäisen jälkeen. Jos oikein hyvin käy, myös Norja ja/tai Ruotsi kutsuvat toukokuussa.
Noille rinteille kesällä
Kamat on nyt testattu ja pohjat otettu Lapissa, 6/50 on tilanne tänään! Ensi viikolla splitin kantit suuntaavat Innsbruckin lähimaastoihin ja homma etenee. Viisi ja puoli kuukautta on aikaa!
Project 5:sta tukevat:
Partioaitta | Tierra | VAI-KØ Clothing | Oatlaws | Matkatoimisto Aventura
Wheeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti