keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Kohti Nepalia


Lähden ensi viikon perjantaina Nepaliin. Saavun Kathmanduun 20. lokakuuta ja lennän sieltä maanantaina helikopterilla Namcheen, mistä alkaa sopeutuminen ja vaellus kohti Cholatsen perusleiriä. Kotiin palaan viimeistään marraskuun puolivälissä, joskin kaiken mennessä hyvin saatan aikaistaa lentoani joillain päivillä.

Jännittää.

Iskin silmäni Cholatsen 6440-metriseen huippuun viime vuoden Lobuchen reissulla. Cholatse ilmestyi näkyviin noustessamme Gokyon laaksoa ylöspäin ja se hallitsi Cho Oyun ohella maisemaa oikeastaan koko loppureissun. Ensin sen eteläinen puoli ja myöhemmin Lobuchen puolelta sen vakuuttavan näköinen pohjoisseinä. Mietin onkohan sitä kiivetty ja Googlen kimppuun kotona päästyäni selvisi, että tietenkin Ueli Steck on sen soolonnut toppiin. Oma reittini tulee kuitenkin vuoren eteläpuolelta. 

Katselin Cholatsea pari viikkoa ja hiljaa päätin, että jos Lobuchella kaikki menee hyvin, Cholatse on oleva seuraava kohteeni. Se on selkeä (iso) steppi omassa osaamisessani ja selkeästi haastavampi vuori verrattuna mihinkään aiemmin tekemääni. Yleisin nousukulma huipulle on jotain 40-60 asteen välillä ja reitti, etenkin yläosan harjanne, on todella, TODELLA avoin. Ja korkeus on siis 6440 metriä. Silti se jotenkin kutsui luokseen. Tiesin Lobuchella ollessamme, että Phil Cramptonin liidaama Altitude Junkiesin ryhmä on lähdössä vuorelle samoihin aikoihin ja mietin, että olisipa siistiä olla mukana. Phil Crampton on yksi Himalajan legendaarisia kiipeilijöitä, jolla on vyöllä mm. yli 40 reissua kasitonnisille. Phil oli myös Samulin oppi-isä ja Altitude Junkies Samun työnantaja. Tapasin Philin Samulin muistoillassa kolme vuotta sitten.

Cholatsen (oikean puolimmainen huippu) pohjoisseinä
kuvattuna Lobuchen huipulta lokakuussa 2017. 

Palatessani Lobuchelta viime syksynä heräsin jetlägeissä aamuyöstä kotona. Ajauduin kuin vahingossa Altitude Junkiesin sivuille ja yhdeksän tuntia kotiinpaluuni jälkeen olin jo buukannut matkan Cholatselle tälle syksylle. Phil kyseli kokemustani ja tekemiäni reissuja, joiden perusteella hän toivotti tervetulleeksi mukaan yhdeksi kuudesta, jotka retkikuntaan lähtevät. Muista en tiedä vielä mitään, tapaamme Kathmandussa ensi viikolla. 

Silti, vaikka Cholatselle lähtö on minulle selkeä steppi, joka pitää ottaa, tapahtui reissun buukkaamisessa pieni työtapaturma: Toinen Khumbun laakson maisemaa hallitsema vuori on Ama Dablam, joka on monien vuorilla liikkujien to do -listoilla. Ulkonäöltään  yksi maailman kauneimpia vuoria on melko tekninen nousu ja ajattelin, että se on minulle tässä vaiheessa vielä vähän liikaa, koska baby steps, peruna kerrallan jne. Niinpä valitsin tässä kohtaa Cholatsen. Vasta vahvistettuani matkan ja selätettyäni jetlägini aloin lueskelemaan seuraavasta kohteestani tarkemmin. Kävi ilmi, että Cholatse onkin selkeästi haastavampi huippu kuin Ama Dablam, jota pidin siis itselleni liian vaikeana tässä vaiheessa. Nieleskelin hetken, viestittelin Philin kanssa ja mietin, että haukkasinko liikaa kakkua sittenkin. Phil oli sitä mieltä, että mukaan vain ja lopulta, pitkän pohdinnan päätteeksi päätin, että hitto vie, ei tässä enää mitään perumaan! Minulla oli vuosi aikaa valmistautua.


Cholatse (vas.) ja Taboche. Nousureittimme kulkee kuvassa keskellä olevan satulan kautta vasemmalle 
lähtevää harjannetta pitkin ylös. Basecamp sijaitsee edessä näkyvän kivikon tuolla puolen ja teemme sen yläpuolelle olosuhteista riippuen yhden tai kaksi leiriä. Basecampin korkeus on noin 4700m.

Eilen tein viimeisen pidemmän treenini ennen reissua. Juoksin 13 kilometriä pitkin Nuuksion polkuja melko helposti. Ei ihan huono suoritus, ottaen huomioon, että vielä toukokuussa maksimimatkani oli jotain neljän kilsan luokkaa. Pari viikkoa sitten juoksin puolimaratonin Sipoonkorvessa. Viime talvena kiipesin jäätä niin paljoin kuin vain ehdin ja kesän seitsemän työkeikkaa vaeltaen vahvistivat jo valmiiksi aika hyvää kestävyyspohjaa. Tällä kombolla nyt sitten lähdetään kohti Nepalia. Ensi viikolla suuntaan enää Rukalle laskemaan, jolloin jalat saavat vielä sellaista leppoisaa liikettä ja ylläpitoa, mutta muilta osin ajattelin vain lepäillä ja alkaa hiljalleen tankkailemaan. Joskin kuulemma Altitude Junkiesin perusleiriruoat ovat lähinnä legendaarisia ja tankkaus jatkuu niiden parissa vahvana myös paikan päällä.

Hikoiluttaa. Nuuksiossa oli mäkiä.

Tiedän olevani valmis edessä olevaan haasteeseen. Se on itselleni mittari tämän hetken kunnosta ja taidoista ja malttamattomana jo odotan, että pääsen niitä testaamaan! Samalla olen innoissani päästessäni Philin kanssa mäkeen ja mittauttamaan nykytilani myös hänellä. Minulla on muutama haave ja suunnitelma jo ensi vuodelle, mutta en palaa niihin, ennen kuin Cholatse on takana ja olen konsultoinut Philin kanssa jatkosta. Luulen – ja toivon – olevani kuuden hengen ryhmästämme kokemattomin, mikä takaisi maksimaalisen oppimisen matkan aikana. Koska sen lisäksi, että aion Cholatsen huipulle kiivetä, aion oppia noususta mahdollisimman paljon.

Nyt lepoilua, ensi viikolla pojan kanssa syysloman viettoon Rukalle ja ennen kuin huomaankaan, istun jo koneessa kohti Nepalia.

Jännittää!

Cholatsen huippu nojaa kuvassa korkeimpana hieman vasemmalle. 
Kuva otettu Gokyo Rin huipun alapuolelta lokakuussa 2017.






1 kommentti:

  1. Ihan uteliaisuudesta, tsekkailin Altutude Junkiesin sivuja ja siellä mainitaan Nepalin vuorten reissujen kohdalla, että pujan kustannukset eivät sisälly hintaan. Paljonko siihen on ok varata rupioita? Mä en oo osallistunut pujaan.

    VastaaPoista