Maaliskuun alku tarkoittaa minullle kevään työputken alkua. Ensi viikonloppuna retkeillään Nuuksiossa, seuraavana Helvetinjärvellä, sitten suuntana on Oulangan vaellus, mistä reissu jatkuu Pyhälle klubilaisten offariviikolle. Kun nämä on saatu pakettiin, ajelen ensin Norjan Laphaugeniin lumiturvallisuuden jatkokurssille, mistä jatkan vielä vajaaksi pariksi viikoksi Ruotsin vuorille henkilökohtaisten projektien pariin. Kotiin palailen parahiksi viettämään nelikymppisiäni vapun jälkeen.
Laskukausi jatkuu huhtikuussa pohjoisessa
Minulta kysytään usein, että mitä minä siis käytännössä oikein teen työkseni? Että jos on vaellusopas, niin mitä teen sitten niiden vaellusten välillä? Lomailenko vain?
Olen vaellusopas-yrittäjä. En käytä titteliä ”eräopas”, koska en edelleenkään tunnista kovin montaa kasvia ja lintujenkin kanssa on vähän niin ja näin. Mutta osaan tarjota asiakkaille elämyksiä luonnossa turvallisesti ja niin, että he yleensä myös viihtyvät.
Yrittäjät eivät juuri lomaile, enkä siis missään nimessä vain rötväile sohvalla vaellusten välillä. Yleensä kotona Helsingissä ollessani koitan kyllä ottaa vähän iisimmin ja annan itselleni vapaapäiviä aina kun voin. Olen kuitenkin noin160 päivää vuodessa reissussa, joten kotona ollessa on hyvä relata, mutta en minä ikinä varsinaisesti lomaile.
Vaellusopas-yrittäjä-taikuri Grönlannissa
Mitä se yrittäjyys sitten käytännössä, päivittäisellä tasolla tarkoittaa?
Tälle vuodelle minulla on yllämainittujen lisäksi 6-7 pidempää asiakaskeikkaa, vietän siis töissä maastossa yhteensä vajaat kolme kuukautta vuodesta. Eivätkä ne kuukaudet ja työviikot itsestään synny. Teen kotona paljon töitä sen eteen, että reissut onnistuisivat ja siinä avainasemassa on ennakointi ja runsas etukäteistyö. Opiskelen reittejä, tutustun maastoon ja olosuhteisiin ja tutkin karttoja. Luen myös mielelläni alueiden historiaa. Teen turvallisuussuunnitelmat, suunnittelen toimintamalleja onnettomuuksien ja yllätysten varalle ja kouluttaudun, kertaan esimerkiksi ensiapua. Myyn ja markkinoin keikkoja, pidän yhteyttä asiakkaisiin ja tapaan yhteistyökumppaneita. Pyrin kehittämään prosessejani niin, että kun joku ostaa minulta vaelluksen, hän saa siitä hetkestä alkaen aina vaelluksen päätökseen hyvää ja kaipaamaansa palvelua.
Isompien vaellusten ja niiden suunnittelun lisäksi teen vaihtelevasti päiväkeikkoja, erilaisia koulutuksia, luentoja, kirjoitan tilauksesta artikkeleita ja sen sellaista. Niitä kutsun säläksi ja sälääkin pitää suunnitella. Kaiken tämän päälle suunnittelen ja toteutan kaikenlaisia omia vuorireissuja. Lasken ne myös tietyllä tapaa työksi, koska niiden kautta kehityn koko ajan itse ulkoilijana, löydän rajojani ja kerään referenssejä, joita sitten hydynnän asiakkaita opastaessani.
Kuvausprojektin kimpussa viime viikolla Porvoossa
Kotona ollessani myös urheilen, eli treenaan. Se on oikeastaan todella iso osa ammattitaitoani ja -kykyäni, onhan kroppani tärkein työkaluni. Pyrin ainakin viitenä päivänä viikossa joko juoksemaan, kiipeämään, laskemaan tai heiluttelemaan kahvakuulaa olohuoneessa. Joskus useampaa samana päivänä. Hierojalla käyn parin viikon välein ja fysioterapiassa kerran kuukaudessa.
Arkeni on siis oikeastaan varsin kaukana rötväilystä. Vaellusopas-yrittäjänä olen tavannut sanoa, että olen joka päivä töissä, mutta minulla on paljon vapaa-aikaa. Ehkä tarkempi termi olisi ”vapaasti järjesteltävää aikaa”.
”Toimistopäiväni” on yleensa kovin samanlainen. Heräilen viiden jälkeen ja sadattelen ääneen, että miksei Ylen Aamu-tv voi alkaa jo aikaisemmin. Vastailen meilit ja teen kirjoitushommat siinä Aamu-tv:n aikana ja sen jälkeen uusintana tulevan Puoli seitsemän -ohjelman päätyttyä lähden urheilemaan. Palaan lounaalle, jonka jälkeen hoidan puhelinasiat, jos sellaisia on, ja jatkan työhommia. Tapaamiset on yleensä aina vasta puolenpäivän jälkeen. Iltapäivällä näen vaihtelevasti ystäviä ja illansuussa teen ruoan kotiin tulevalle esiteinille. Sänkyyn menen yhdeksän aikaan ja nukkumaan viimeistään kymmeneltä. Olen Ullanlinnan nuorin mummo. Työtehoni on parhaimmillaan aamulla, mutta monesti jään itselleni kiinni työasioiden hoitamisesta iltaisinkin.
Yleensä kotona ollessa haaveilen reissuista ja turhaudun viimeistään parin viikon jälkeen, että jonnekin pitäisi kyllä taas päästä. Reissussa ollessani haaveilen usein omasta sohvastani ja niistä kolmesta espressosta, jotka aamuisin juon.
Lapsuuden kotimaisemissa
Juhannuksen ja syyskuun puolivälin välinen aika kattaa noin puolet vuosituloistani. Maalis-huhtikuu tuo yhden neljäsosan ja viimeinen neljäsosa tulee mainitsemastani sälästä. Elän ihan ok, en kylve rahassa, mutta en joudu myöskään miettimään ostanko kaupasta aina sitä halvinta maitoa. Tilanne vaatii ainoastaan hieman tarkempaa talouden hallintaa, koska vuodessa on aina kuukausia, jolloin en laskuta juuri mitään. Sellaisia ovat yleensä loka-, marras-, joulu- ja toukokuu.
Pidän vuosisyklistäni ja työskentelen tällä hetkellä unelma-ammatissani juuri sellaisella rytmillä kuin haluan. Välillä mietin ja koen paineita siitä, että enemmänkin voisi keikkoja tehdä, mutta toisaalta, en oikein tiedä mihin väliin mitään pidempiä vaelluksia enää tunkisi. Minun pitäisi oikeastaan levätä muutenkin enemmän. Pyrin joka vuosi lomailemaan toukokuussa ennen kuin kesän kiireet alkavat.
Sellaista on vaellusoppaan työ minun kohdallani. Nyt edellisestä asiakaskeikastani on jo puolisen vuotta aikaa, joten odotan innolla, että saan laittaa taas ensi viikonloppuna työhousut jalkaan ja lähteä metsään rämpimään. Se on kuitenkin lopulta tämän ammatin suola, se asiakastyö, ihmisten kanssa oleminen ja heidän kanssaan paikkojen ja hetkien kokeminen. Pidän ajastani Helsingissä, mutta se ei ikinä voita päiviä maastossa, oli ne sitten Nuuksiossa tai Nepalissa.
Tärkeintä ja antoisinta työssä on asiakkaat, vaellusoppaus on ennen kakkea palveluammatti.
Kuva Oulangan vaellukselta 2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti