Eilinen torstai ei ollut ihan helppo päivä matkailualalla. Ei monella muullakaan alalla, mutta palataan niihin myöhemmin. Jo aamulla tuli tieto presidentti Trumpin lentokiellosta, jonka jälkeen tuli fiilis, että kohta alkaa paukkumaan. Ja sitten alkoi. Hallitus linjasi tiedotustilaisuudessaan ja THL tiedotteissaan, että kaiken muun lisäksi matkustamista, myös kotimaassa, pitää nyt vältellä. Olihan se jo tiedossa ja kyllä tätä osasi odotella, mutta kun suositus viimein tuli viranomaistaholta, oli matkailuyrittäjän pakko toimia. Peruin ensi viikolta kevään toiseksi viimeisen keikkani, Pyhän offariviikon. Aiemmat kevään keikkanihan olivat jo peruuntuneet lauhan talven takia.
Illalla tuli sitten se viimeinen pommi: Nepal perui kaikki kevään kiipeilyluvat ja lakkaa toistaiseksi myöntämästä rajaviisumeja, käytännössä siis sulki koko maan. Olin lähdössä huhtikuussa kolmeksi viikoksi ensin töihin Meralle ja siitä pariksi viikoksi kiipeämään Baruntselle. Tarkoitus oli palailla toukokuun puolivälissä. Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavan kerran minulla on töitä kesäkuun lopulla. Edellisen kerran niitä oli lokakuussa.
Taloudellisesti I’ll be fine, enemmänkin harmittaa tuo Baruntsen peruuntuminen, olin kovasti odottanut, että pääsisin kokeilemaan ohutta ilmaa yli 7000 metrissä. Nyt jää uunituoreet LaSportivan Olympos Monsit olohuoneen nurkkaan odottelemaan ensinousuaan. Harmittaa tietenkin myös asiakkaiden puolesta, että koko reissu peruuntui.
Kotitossut
Eihän nämä(kään) oikeasti isoja juttuja ole. Muutama reissu sinne tai tänne, kyllä sinne pääsee, kun tilanne on ohi. Ei tässä kauheasti kehtaa valitella, että yksi länsimainen kultalusikka ei nyt päässyt matkalle, kun miettii kuinka iso juttu tämä on paikallisille, joista minulla on päällimmäisin huoli. Nepal on yksi maailman köyhimpia maita ja elää käytännössä turismista. Se tarvitsee matkailijoita, jotta paikalliset selviävät. Oppaat, majatalot, kantajat, kaikki elävät trekkaajista ja kiipeilijöistä, joita ei tänä keväänä nähdä Khumbun poluilla yhtäkään. Samaten kiipeily- ja vaellusluvat kerryttävät valtion kassaa miljoonilla vuosittain, joten kauden peruminen vaikuttaa suoraan köyhän kehitysmaan perusinfraan. Minulla on tuttuja sherpoja, joiden kanssa Baruntselle piti lähteä, jotka nyt miettivät, että mistä saavat ruokaa perheelle. Selvittelen tänään, onko jotain järkevää mekanismia, jonka kautta heitä olisi mahdollista jotenkin taloudellisesti tukea.
Syange, Nepal, lokakuu 2019
Jos nyt vähän laajentaa omasta kuplastaan laajemmallekin, niin aika isoja vaikutuksia koronaviruksella on luonnollisesti kaikkalla. Koko maailma on jonkinlaisella holdilla, kaikki on vähän peruttu eikä kukaan oikein tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Samalla kaikki miettivät, että onko kaikki tämä oikeasti tarpeellista?
Minä en tiedä. En ymmärrä viruksista mitään. Hitto, enhän saa edes lumivyöryteknikon koetta läpi, miten minä voisin arvioida jotain viruksen aiheuttamaa pandemiaa? Silti vituttaa jengi, jotka huutelee ylireagointia ja normaalia flunssaa vahvalla asiantuntijuudella pitkin nettiä, kun ei nekään tiedä. Joku jossain tietää paremmin ja on määrännyt tällaiset toimenpiteet. Tilanteelle nauraminen ja muiden huolen dissaaminen on joka tapauksessa aika paljon ankeampaa kuin se, että pesee kädet aina kun tulee kotiin. En minä hysteriaa kannata ja ihan normimäärä vessapaperia löytyy kylppäristä, mutta hoksottimia ajattelin minäkin pitää hereillä toistaiseksi. Fakta on kuitenkin se, että pandemia vaatii toimia.
Jollain pienellä, kierolla tavalla myös nautin tästä. Nautin siitä ajatuksesta, että on olemassa asioita, joille ihminen ei voi mitään. Ei ole väliä kuinka paljon on rahaa tai statusta, luonto on meitä vahvempi. Yhtäkkiä voittoa ja pörssikursseja jahtaava yhteiskunta pysähtyy yhden viruksen takia kuin 12 Monkeysissa, eikä Wall Street, Trump, EU, Kiina tai Herlinit voi asialle mitään. Valta ja valuutta ei auta, kun luonto tekee kaikista yhtä mitättömiä. Voi kun tämä tajuttaisiin myös ilmastomuutostaistelussa.
Mitäs sit tekis?
No, nyt on sitten tällainen pieni marraskuun ja juhannuksen välinen loma. Elämme maaliskuuta ja toivon, että nämä toimet, jotka pitkin maailmaa on viime päivinä otettu käyttöön, hidastavat koronan vauhdin ja elämä palaa normaaliksi tässä kevään mittaa. Henkilökohtainen taloudellinen katastrofi odottelee silloin, jos kesän vaellukset Ruotsissa joudutaan perumaan. Siinä on kiinni käytännössä ensi vuoden talous. Mutten halua miettiä sitä vielä. Ja painotan nyt tässä, että kesän vaellukset ovat toistaiseksi normaalisti kalenterissa. Vaellushan on oikeastaan turvallisin muoto lomailla tällä hetkellä, kun voi ajaa omalla autolla ja kimppakyydeillä Ruotsiin ja lähteä erämaahan, missä ei ole ketään.
Kuten jo sanoin, minä selviän kyllä. Mutta ympärillä ei ole ihan niin helppoa. Sattuneesta syystä suurin osa ystävistäni työskentelee tapahtuma-alalla keikkojen ja festareiden kanssa niin esiintyjinä, rakentajina, kuskeina kuin promoottoreinakin. Heille eilen asetettu yli 500 hengen tapahtumien peruminen on järkyttävä isku. Aika moni tekee töitä vieläpä yrittäjänä, koska kulttuuriala on vähän sellaista, joten jokainen peruuntunut keikka on suoraan lompakosta pois, eikä mikään taho sitä korvaa. Juttelin tuttujen kanssa eilen, yhdeltä peruuntui 47 keikkaa ekana päivänä ja tänään on odotettavissa lisää. Toinen kertoi tuloista kadonneen 15 000 euroa heti. Siis nettotuloista. Että se, että itseltä nyt meni pari keikkaa ja joku Nepalin matka vituralleen, on aika peanuts. Tsemiä kaikille live-alan tekijöille täältä, ei käy kateeksi.
Kun tämä kaikki on jossain vaiheessa ohi ja elämä palaa raiteilleen, minulla on yksi vetoomus: Ostakaa joka ikinen keikkalippu, joka tulee vastaan. Menkää jokaiselle keikalle, joka mieleen tulee, ostakaa sieltä T-paitoja ja baaritiskiltä juomia. Osallistukaa tapahtumiin ja nauttikaa elämyksistä, ehkä tässä tulevina viikkoina huomaatte, miten tärkeitä ne ovatkaan. Ja lopuksi menkää Nepaliin.
Moonsorrow @ The Circus 29.2.2020
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti