tiistai 15. syyskuuta 2020

Kiipfit Trail Run 21km ja karu paluu maanpinnalle


Aina, kun kuvittelee olevansa hyvä jossain, kannattaa osallistua kilpailuun. Se palauttaa kivasti maanpinnalle, kun saa oman suorituksensa laitettua kontekstiin kaltaisiaan vastaan. Sitä saattaa huomata, että on ihan väärässä liigassa omiin kuvitelmiinsa nähden.

Juoksu on sujunut viime aikoina hyvin. Elokuussa lönköttelin ex-tempore maratonin ja viime viikolla meni ekaa kertaa kymppikin alle tuntiin. Jalka on ollut aika kevyt ja juoksufiilis hyvä. Niinpä lähdin varsin suunnittelematta viime lauantaina Turenkiin juoksemaan puolimaratonin Kiipfit Trail Runiin. Sää oli sateinen, ilma happirikas ja tavoite ainoastaan tehdä oma ennätys 21 kilometrin matkalle. Edellinen virallinen puolimaratonaikani polulta oli viime vuoden Bodom Trailista, missä köpöttelin matkan reiluun kolmeen tuntiin. 


Kiipfit Trail Run oli erinomaisesti järjestetty pientapahtuma. Kisareittii kulki pitkin Janakkalan hiekkaharjuja ja koostui vaihtelevasti hiekkatien pätkistä ja kapeista poluista. Säästä huolimatta reitti oli erittäin miellyttävässä kunnossa ja siitä selvisi jopa kuivin jaloin maaliin. Erityispiirteenä puolikkaalla oli varsin agressiiviset nousumetrit, joita kertyi yhteensä viitisensataa. Eikä mitenkään kovin loivasti, vaan vähän väliä matkalla tuli vastaan erittäin jyrkkiä nousuja ja laskuja. 


Venyttelinkin!            


Vaikka juoksufiilis on ollut viime aikoina hyvä, starttiviivalla se ei ollut. Ehkä valmistautuminen oli mennyt vähän pieleen, mutta lähtölaukauksesta alkaen en saanut hommaa toimimaan oikein millään. Askelet olivat raskaat, mikä meinasi tappaa motivaation jo ensimetreillä. Yleensä en kuuntele musiikkia metsässä juostessa tai kisoissa, mutta nyt laitoin luurit korviin jo parin kilometrin jälkeen, jotta jalka nousisi. Frank Turnerin Show 2000 -livelevyn energia on ihan tolkuton ja empiirisen tutkimukseni mukaan sitä kuunnellessa ei voi kauheasti himmailla ilman, että tulee huono omatunto, joten se valikoitui ensiavuksi.


Frankin tahdeista huolimatta ensimmäiset kahdeksan kilometriä olivat aivan tervan juontia. En saanut minkäänlaista rytmiä tekemiseeni, vatsalihakset kramppailivat ja vitutti. Vedin jossain kohtaa geelin naamaan ja huoltopisteeltä löytyi urheilujuomaa, jonka johdosta olo hieman parani. Puolivälissä juoksua alkoi tuntua ekaa kertaa ihan hyvältä ja kenkä nousi polusta viimein hieman kevyemmin. Taisin ohittaakin jonkun jossain vaiheessa. 


Näyttää nopeelta, tuntuu hitaalta


Fiilis oli kuitenkin yhtä ohimenevä kuin Turnerin 2000:s keikka ja viimeiset nelisen kilsaa homma tökki taas todella. Minä en ole oikeastaan yhtään kilpailuhenkinen mutta olen silti. Vihaan häviämistä, joten en yleensä kisaa mistään, koska yleensä aina häviän. On hyvä selitellä itselleen, että ei tässä kisata kuin omia tavoitteita vastaan, kun ohi juoksee kisaaja toisensa jälkeen, kuten vikalla kilsalla kävi. Olin juossut suurimman osan matkaa itsekseni jossain joukon loppupäässä, mutta yhtäkkiä takaa viiletti varmaan sata juoksijaa ohi. Tai no, kolme, mutta se tuntui sadalta. Joku juoksi vierelleni todeten, että minä olen viimeinen ja nyt ohitan sinut ja nyt sinä olet viimeinen, ja jatkoi matkaa. Siinä kohtaa löin hanskat tiskiin, luurit taskuun ja lopetin yrittämisen vaikka tarkoitus oli ollut yrittää nostaa tempo loppua kohden. Tästä tuli aika paska päivä vaikka mitä olisin tehnyt ja hyvä osoitus siitä, miten paljon mentaalipuoli vaikuttaa omaan tekemiseen. Keho olisi varmaan pystynyt loppukilsoilla parempaan, mutta pääkoppa ei tällä kertaa ollut mukana. 


Juoksin Kiipfit Trailin aikaan 2.34.13, eli raapaisin edellisestä puolikkaastani yli puoli tuntia pois. Alkuperäinen tavoitteeni siis täyttyi. Jostain syystä kuitenkin, juuri ennen kisaa vilkuillessani osallistujalistaa, tavoite muuttui. Yhtäkkiä keksinkin, että puolivälin kastiin pitäisi päästä ja sehän meni ihan pipariksi, joten maalissa otti päähän. Sarjassani Miehet yli 40 oli 11 osallistujaa ja olin maalissa 13. En edes tiedä miten se on mahdollista. Kaikki sarjat ja maaliintulijat mukaanlukien olin noin 70 osallistujasta toiseksi viimeinen. Talk about paluu maanpinnalle…



No, pari päivää tässä nyt on tuota mutusteltu ja olen onneksi palannut iloitsemaan alkuperäisen tavoitteeni toteutumisesta ja päättänyt unohtaa sijoitukset. Olen juossut nyt pari vuotta ja haluan uskoa, että homma etenee edelleen koko ajan. 2.34.13 on minulle juuri tässä kohtaa erittäin hyvä aika ja yli puolen tunnin nipistys varsin nousumetririkkaassa maastossa kertoo siitä, että viime vuodesta on menty eteenpäin. Siitä on tässä kotisohvalla hyvä nyt nautiskella, jättää sijoitukset omaan arvoonsa ja vetää taas kohta kengät takaisin jalkaan, jotta ensi vuodelle lähtee taas jotain minuutteja ajasta pois!


Pitäis varmaan vielä hakea mun osallistujamitali jostain sieltä Kiipulan pusikosta pois, minne sen suutuspäissäni heitin maaliin tultuani…




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti