Kuukausi Lapissa ilman varsinaisia suunnitelmia on tarjonnut, jos ei nyt ihan Alppien parhaita päiviä, niin ainakin Finland’s finest, hyvää lunta ja aurinkoisia kelejä. Ainoat velvoitteet ovat olleet Finlav-kouluttajakoulutuksen vaatima parin päivän harjoittelu lumiturvallisuuskurssilla Ylläksellä ja Partioaitan ja Bliss Adventuren Adventure Weekend Pyhällä, muuten olen mennyt pitkälti minne nenä näyttää ja missä tekemistä on piisannut. Kolmisen viikkoa sitten sataneesta lumesta on riittänyt iloa monilla tuntureilla monena päivänä ja oikeastaan vasta nyt alkaa olla hiljalleen uuden dumpin tarve.
Ja voi pojat millaista lunta sieltä kolme viikkoa sitten tulikaan! En ole koskaan laskenut Japanissa, mutta kaikki, jotka ovat, ovat sanoneet, etteivät näin lähelle saarivaltion olosuhteita ole koskaan aiemmin Suomessa päässeet. Alkukausi oli ollut pohjoisessa varsin vähäluminen, mutta jonkinlaiset pohjat tuonne oli ehtinyt jo asettumaan, joten uusi lumi hyvillä pakkasilla oli kuin hattaraa ja pumpulia siihen päälle tarjoten tolkuttoman hyviä laskuja melkein joka puolella. Dumpin jälkeen aurinko paistoi varmaan pari viikkoa putkeen, joten olosuhteet erinäisille skinnailupäiville ovat olleet aika perfect. Koska aiemmin talvet ovat painottuneet muille maille, en ole ennen laskenut näitä Suomen offariklassikoita kuin satunnaisesti, joten on ollut ilo ottaa tuntureita haltuun ja tutustua maastoihin isommalla suurennuslasilla. Hienoja mäkiä täältäkin löytyy, ainoastaan pituutta kaipaisi välillä lisää. En kuitenkaan oikeasti kehtaa valittaa.
Yllämainituista lumiolosuhteista johtuen vyöryjäkin on ollut kuin itävallassa konsanaan. Ruka, Pyhä, Luosto, Ylläs, Pallas ja Kilpisjärvi, joka suunnasta on tullut kuvia ja ihan valtakunnan uutisiakin lumivyöryistä ja läheltä piti -tilanteista. Onneksi pahempaa ei ole sattunut, joten on ollut ihan mielenkiintoista seurata lumipakan kehitystä ja yrittää laittaa viime vuosina opittuja asioita käytäntöön niin turvallisuusoppien kuin lumivyöryteknikon taitojenkin suhteen. Helpompi tilanteen kehitystä on seurata täällä paikan päällä ja koittaa tehdä omia ennusteita kuin Helsingistä käsin. Samalla on ollut tervettä huomata, että mitä enemmän tässä on vuosien mittaan on oppinut, sitä enemmän tajuaa, että opittavaa vielä on.
Laskemisen lisäksi olen käynyt kiipeämässä jäätä Rukalla, Pyhällä ja Korouomalla. Aika hyvin tullut pari kertaa turpaan ja huomaa kyllä, että viime vuonna ei metrejä seinällä juuri kertynyt. Vähän pitää vielä tuntumaa hakea, että pääsee samoihin liidaussfääreihin kuin 2019 keväällä. Mutta onpa silti ollut nastaa päästä hakkuja nakuttelemaan, jääkiipeily on kuitenkin edelleen kaikista lähikiipeilylajeista se oma suosikkini.
Vajaa pari viikkoa on tässä päiviä vielä jäljellä ennen paluuta etelään. Tällä viikolla laskusuunnitelmissa on vielä Lainio, Äkäskero ja ehkä Aakenus ja sitten alkaa olla kaikki perusklassikot kierrettynä. Kilpisjärvellekin oli suunnitelma lähteä, mutta sieltä tulleen infon perusteella taidan siirtää käsivarren laskut keväämmälle, sen verran on kuulemma herkässä lumet tällä hetkellä, että mitään mielenkiintoista laskettavaa ei ehkä uskalla juuri nyt lähteä puskemaan. Vaan ehtii sitä myöhemminkin. Loppuviikosta saan teinin tänne hiihtoloman viettoon, joten loppureissun päivät keskittynevät sen jälkeen pääasiassa rinnelaskuun. Toisaalta nuoriso nukkuu joka päivä johonkin kahteen, joten voihan se olla, että aamuisin tästä voi hiippailla vielä vähän randoille, kun mahis kerran on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti