keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Tikku nenään ja pohjoiseen!


Juuri, kun Suomi alkoi paukuttaa ennätyslukemia koronatartuntojen määrässä, sain pyynnön lähteä takaisin Lappiin. Olin palannut muutamaa päivää aiemmin kotiin, kun kaveri laittoi viestiä, että pitäisi lähteä kuvaamaan jotain sarjaa Pyhälle ja mukaan tarvittaisiin hieman lumiturvallisuustietämystä. Samaan aikaan THL toitotti, että reissut pitäisi perua ja hallitus asetteli Suomea sulkutilaan.

Aika paljon minä sen kanssa kipuilin, että mitenkäs tässä nyt pitäisi tehdä. Toisaalta en ollut tehnyt minkäänlaisia ulkotöitä pitkään aikaan ja ne olisivat varsin tervetulleita, toisaalta olin juuri toitottanut vastuullisuutta ja kuinka matkailualan ammattilaisena haluan toimia oikein. Olin mm. perunut poikani Lapin matkan THL:n suositusten mukaisesti. Sanna Marinin ”nyt ei ole oikea aika lähteä mihinkään” -hokema kaikui takaraivossa. 


Kuuden hengen kuvausseurueemme päätyi lopulta ratkaisuun, että lähdemme, mutta teemme sen mahdollisimman vastuullisesti. Sovimme, että kaikki käyvät testeissä ennen lähtöä ja paikan päällä olemme kontaktissa ainoastaan oman porukan kanssa. Kauppareissut pidetään minimissä ja kaikki ylimääräinen norkoilu jätetään pois. Ravintolatkin olivat kiinni, joten after skin uhka loisti poissaolollaan.


Vuoden verran tässä on pandemiaa menty, joten olihan se jo aikakin käydä ottamassa ensimmäistä kertaa se tikku nenään. Tekstiviesti kertoi jo muutaman tunnin päästä tuloksen olevan negatiivinen.


Ohhhhhh the pleasure


Sain testin jälkeen useammaltakin tutulta ja tuntemattomalta viestiä pohjoisesta, että tervetuloa! Siitä tuli hyvä fiilis ja ikään kuin oikeutus lähdölle. Kuulemma mielellään ottavat porukkaa tunturiin, kunhan vain jengi hoitaa visiittinsä kunnolla. Ei ole pakko lähteä bussilla Saariselälle ryyppäämään ja järkkäillä mökkibileitä pitkin Leviä, vaan reissun voi oikeasti suunnitella vastuu edellä ja silti nauttia Lapin antimista. 


Ja me myös nautimme. Aurinko paistoi koko viikon, mitä nyt tuuli vähän puhalteli paikoitellen varsin navakasti. Ensimmäistä kertaa tänä talvena tuli aurinkorasvalle käyttöä ja kamerakin tallensi suunnilleen kaiken tarvittavan tulevaa projektia varten. Aika kului takamaastoissa ja majoituksessa, eli ylimääräisiä kontakteja ei syntynyt ja bileetkin hiljenivät joka ilta joskus kympin aikoihin, kun läjä väsyneitä äijiä painui unten maille viimeistään urheiluruudun ja mudcake-siivun jälkeen. Hyviä laskuja, hyvää seuraa, hyvä reissu. 


Lunta piisaa Pyhällä edelleen


Ensi viikolla koittaa pääsiäinen ja lähden tekemään vielä kauden todennäköisesti viimeisen pariviikkoisen pohjoiseen, testin kautta tietenkin. Joulu- ja hiihtolomavaiikot eivät aiheuttaneet mainittavia tartuntaketjuja rinnekeskuksissa, kuten pelättiin ja ne osoittivat, että suurin osa jengistä toimi turvallisuus edellä. Nyt kun vielä kauden kolmas ja viimeinen sesonki, pääsiäinen, saadaan kunnialla pakettiin, niin voidaan taputella itseämme olalle. Lapin elinkeinolle nämä sesongit ovat olleet elintärkeitä tänä vuonna, joten ehkä uskallan kannustaa ihmisiä nyt lähtemään, kunhan se tehdään oikein. Eli tikku nenään, negatiivinen tulos ja matkaan! Maskit naamaan, käsidesit taskuun ja turvavälit myös hissijonoissa kuntoon. Älä lähde kipeänä, älä järkkää bileitä ja kunnioita paikallisia ja kansallisia turvaohjeita, niin saadaan tämä homma hoidettua kunnialla. Ehkä ensi vuonna olisi sitten jo terassitkin auki!


Kevätlaskut best!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti