“Somewhere between the bottom and the summit is the answer to the mystery of why we climb.” 

- Greg Child

Toisessa blogissa asiaa kiipeämisestä:

http://soberismia.fi/blogi/torstai-3-marraskuuta-2016

365 Klubi Repovedellä 29.-30.10.2016

Minulla on tähän mennessä ollut asiakaskeikoillani melkoisen hyvä osumatarkkuus sään kanssa, kun liki joka paikassa on paistanut aurinko työpäivinä. Nyt kuitenkin Repovedelle lähtiessä näytti vähän heikommalta. Helsingissä kyllä alkoi jo kirkastumaan aamulla, kun lähdin kohti Kymenlaaksoa ajelemaan, mutta mitä lähemmäs Repistä pääsin, sitä enemmän taivaalta tavaraa tuli. Lapinsalmen parkkipaikalla sade olikin sitten jo syksyn kiivaimpia eikä liki kymmenen metriä sekunnissa puhaltava tuuli keliä varsinaisesti parantanut.

Siitäkin huolimatta parkkipaikalle kokoontui kohta 22-päinen vaeltajajoukko, jonka kanssa aikomuksemme oli kiertää Repoeden komeimmat näköalapaikat ja siinä matkalla yöpyä Karhulahden kodalla ennen paluuta takaisin Lapinsalmeen. Kyseessä oli Partioaitan 365 Klubin ensimminen viikonloppuvaellus ja osanottajamäärästä päätellen sille oli tilausta. Sadesuojille tuli käyttöä ja – kuten startissa kaikille painotin – viikonlopun tärkein varuste tulisi olemaan hymy.

Osalle porukasta kerta oli ensimmäinen, kun he liikkuivat rinkka selässä ja osa oli ensimmäistä kertaa yötä ulkona. Tavoitteena ei siis ollut mikään tolkuton kilometrien kerääminen tai suuri urheilusuoritus, vaan viikonlopun teemana oli tutustua vaeltamisen alkeisiin ja näyttää, millaista touhu oikein on, jos pidemmistä vaelluksista haaveilee. Päällimmäinen tarkoitus oli tietenkin nauttia Suomen syksyisestä luonnosta hyvässä seurassa.

Lapinsalmen riippusilta

Aloitimme Lapinsalmen ikoniselta riippusillalta ja etenimme rauhassa kohti Katajavuoren mäkeä, joka on Kaakkurin kierroksen reitillä ensimmäinen isompi nousu. Se menee kuitenkin portaita käyttäen ja toimii näin pehmeänä laskuna Repoveden korkeuseroihin. Näkymä ylhäällä palkitsi ja tätä yritin klubilaisillekin tähdentää: että jokainen nousu tulee olemaan maisemien kanssa kaiken arvoista. 

Katajavuoren laella maisemia ihastelemassa

Katajavuorelta matka jatkui kohti Kuutinkanavaa, missä pidimme lounastauon. Sade alkoi hiljalleen hellittää ja jatkaessamme Turmatit mahassa matkaa se oli jo vastoin kaikkia ennusteita loppunut. Tuuleltakin pysyimme pääasiassa suojassa metsän siimeksessä kulkiessa. Kuutinkanavalta nousi seuraava haasteemme viereisen Mustalamminvuoren vuoren laelle, mistä matka jatkui kohti sen korkeimmassa kohdassa seisovaa näkötornia. Sen nousua sentään hellitimme jättämällä rinkat polunvarteen, mistä varsinainen kiipeäminen tornille alkaa. Kevyt reippailu ylös otettiin ilolla vastaan, kun sen sai tehdä ilman painoa selässä. 

Näkymä Mustalamminvuoren laelta yli Repoveden

Mustalamminvuorelta aukeaa yksi Repoveden hienoimmista maisemista, joten emme kiirehtineet alas. Vaikkakin toki paikka on kirkkaalla säällä auringonlaskun aikaan varmaan yksi eteläisemmän Suomen kauneimmista, ei se edes harmaana lokakuisena päivänä pettänyt. Näkymä kauas järvien ja metsien yli on upea. Matkaa kuitenkin oli jatkettava, jos halusimme valoisaan aikaan päästä leiripaikallemme. Koukkasimme vielä ennen Karhulahteen saapumista Olhavalla katsastamassa suomalaisen kiipeilyn Mekan ja täyttämässä vesivarannot sen viereiseltä kaivolta. 

Olin varannut Karhulahden varauskodan käyttöömme mutta siinä ei ollut tarkoitus yöpyä. Leiri pystytettiin sen ympäristöön ja kodasta sai ailahtelevalla syyskelillä suojaisan illanviettopaikan ennen nukkumaanmenoa. Sen pihapiiriin kohosi nopeasti ja juuri ennen pimeän tuloa parinkymmenen ihmisen telttaleiri ja fiilis oli kuin olisi aikuisten partioretkellä ollut. Pitkä päivä oli takana kaikilla, mutta edelleen ne hymyt jaksettiin pitää mukana. Sopivasti, juuri kun teltat olivat nousseet harjakorkeuteensa, alkoi taas sataa, joten siirryimme vuokrakodan uumeniin, missä ilta sujui lättyjä paistellessa, muihin klubilaisiin tutustuen ja huonoja vitsejä kertoen. Viimeinenkin retkeilijä taisi kuitenkin jo kymmenen jälkeen siirtyä unten maille. Kuten minulla on ollut tapana sanoa, parasta retkeilyssä on se, että saa huoletta pyyhkiä nenän hihansuuhun jos siltä tuntuu ja se, että saa mennä nukkumaan niin aikaisin kuin haluaa.

Karhulahden erittäin tunnelmallinen varauskota pimenevässä illassa

Kellot siirtyivät yöllä normaaliaikaan, joten saimme aamulle ylimääräisen tunnin unta. Yhdeksältä kuitenkin oli käsky olla rinkka selässä pihassa lähtöä tekemässä ja tätä noudatettiin. Jatkoimme matkaa Karhulahden kupeesta lähtevän Korpin kierroksen kautta, joka tänään veisi meidät Olhavanvuoren päälle. Kierroksen metsäosuudet olivat uskomattoman tunnelmallisia, aivan toisenlaisia kuin muut Repoveden reitit. Vihreää sammalkorpea ja korkeaa mäntyä, jotenkin hobittimaisen kaunista. Nousu Olhavalle alkoi jo tuntua monilla pohkeissa edellispäivän vaelluksen jälkeen mutta jälleen kerran näkymä palkitsi! Kuten ehkä myös tieto siitä, että se olisi matkamme viimeinen isompi kiipeäminen ennen kuin lähtisimme palaamaan kohti Lapinsalmea hieman edellispäivän reittiämme oikoen. Pysähdyimme Mustavuoren tulipaikalle lounastamaan pienessä tihkussa, mistä matka vei hiljalleen taas Kuutinkanavan kautta Lapinsalmen sillalle. Päästessämme perille oli kilometrejä kertynyt lopulta reilut parikymmentä, mikä oli ensikertalaisilta erinomaisen hieno suoritus! Sain vielä loppumatkasta palautetta siitä, että minun näkemykseni ”tasaisesta polusta” oli hieman erilainen kuin ”normaalien ihmisten”, minun mielestäni kun kaikki muut pätkät Repiksellä, kuin ne isot nousut näköpaikoille, ovat ihan flättiä! Eivät kuulemma olleet.

Korpin kierroksen varrella metsän pohja muuttui sammaleksi

Kaiken kaikkiaan Klubin ensimmäinen viikonloppuretki oli onnistunut kokeilu. Vastaavia retkiä emme olleet aiemmin Partioaitan kanssa tehneet, joten ennakko-odotukset itselläni olivat hieman jännittyneet. Onko matka sopiva? Onko maasto liian raskas? Onko retki tylsä kokeneemmille kulkijoille? Tulevatko kaikki toimeen?

No siis tietenkin tulevat, kaikki olivat kuitenkin mukana samalla asialla; nauttimassa viikonlopusta luonnossa. Vasta-alkajille reitti oli haastava mutta silti kuljettava ja kokeneemmalle ryhmälle se tarjosi silti kauniita näkymiä ja upeita polkuja. Klubi alkaa hiljalleen toteuttamaan tarkoitustaan, eli saamaan ihmisiä madaltamaan kynnystään ulkoiluun ja tarjoamaan siihen puitteet. Ja vaikka olisikin jo tottunut metsänkävijä, retkillä viihtyy silti uusia ihmisia ja ystäviä tavaten ja Suomen kansallispuistoista nauttien. Oma toiveeni on, että retkistä tulisi hiljalleen sellaisia klubitapaamisia, missä näkee joka kerta sekä edellisiltä reissuilta vanhoja tuttuja, että sitten uusia innokkaita lähtijöitä. Jo Repovedellä oli mukana esimerkiksi kaksi kesällä Kebnekaisen reissullamme ollutta klubilaista ja jälleennäkeminen näissä merkeissä oli mukavaa. Ja tämä on juuri sitä, mitä 365 Klubi parhaimmillaan tarjoaa! Siksi luvassa onkin ensi vuodelle lisää vastaavia viikonloppuja, sekä sitten tietenkin niitä pidempiäkin vaelluksia. Ensimmäiset niistä on jo julkaistu ja lisää tulee pian! Jos siis kesällä houkuttaa esimerkiksi Kebnekaise tai vaikka Islanti, kannattaa pysyä kuulolla. Sarekkiinkin mennään taas syksyllä.

Olen joka päivä vakuuttuneempi siitä, että minulla on maailman paras duuni!

Uhkailua ja komentelua. Vai ehkä sittenkin tarinankerrontaa matkan varrella?

Minulla on ollut toimisto Helsingin Nosturilla vuodesta 2010 alkaen, jolloin tein aktiivisesti vielä musiikkialan hommia sieltä käsin. Hiljalleen sen tarve on kuitenkin hiipunut, kun suurin osa ajasta menee tuolla jossain muutenkin, joten tänään luovutin avaimen pois ja siirsin toimistoni virallisestikin luontoon. Tämä on minun työpaikkani nyt.

Viikonloppuvaellus Repovedellä 25:n asiakkaan kanssa odottaa, joten niin kivaa kuin Nosturilla vuosien mittaa olikin, en usko että minun tulee ikävä!

Ruka 16.-21.10.

Kauden 2016-2017 laskut korkattu Rukalla! 

Ruka onnistui ensimmäisenä suomalaisena keskuksena avaamaan rinteensä laskukuntoon jo 10. lokakuuta. ”Rinteensä” siis yksikkömuodossa, koska tosiaan, yksi mäkihän siellä ainoastaan oli auki. Se oli tehty viime talvelta säilötystä lumesta, jota oli pidetty kesän yli tallessa sahanpuruin ja jonkinlaisin fleece-kankain peitettynä. Näin keskus sai lanattua yhden mäen auki ilman, että lumitykkejä tarvitsi käynnistää kertaakaan. 

Kuin sattumalta poikani koulussa oli viikon syysloma ja saimme mökin käyttöön, joten hieman ex-tempore päätimme ajella viime sunnuntaina Rukalle kokeilemaan miten laskuhommat sujuvat taas kuivan kauden jälkeen. Poikani innostui laskettelusta kunnolla viimein viime talvena ja pienen miehen halu mäkeen oli kova. Isänsä ei vastustellut ollenkaan.

Ei ollut Saarualla ruuhkaa aamulla

Rukan Saaruan rinne oli jotenkin absurdin näköinen kun missään muualla ympäristössä ei lumesta ollut vielä tietoakaan. Tuolihissi kuskasi laskijoita molemmin puolin tunturia ylös noin kolmen tuhannen päivänousun tahtia, eli varsin hyvin oli ihmiset poikkeuksellisen aikaisin auenneen mäen löytäneet. Aamupäivisin laskettelutilaa riitti varsin mukavasti mutta lounaan jälkeen porukkaa alkoi jo olla siihen malliin, että lisärinteitä olisi kaivannut. Sen verran ahdasta kapeassa mäessä välillä oli. Samaten vakaasti plussan puolella pysytellyt lämpötila takasi sen, että viimeistään iltapäivällä Saarua oli melkoista muhjua ja puuroa, joka tappoi suurimman ilon sen höyläämisestä. 

Vaikka toi suuremmat linjat jäivät vielä odottelemaan enempiä mäkiä, oli jotenkin superhauskaa saada kausi avattua näin aikaisin. Ja etenkin pikkujätkän osalta oli tärkeää päästä mäkeen heti kuin vain mahdollista, jotta viime talvena löytynyt into ja osaaminen eivät pääsisi ruostumaan. Itse nautiskelin muutaman pikkuhyppyrin ja kumpareen lisäksi pääasiassa siitä fiiliksestä, mikä poikani kasvoilla oli tämän tykitellessä mäessä kuin vanha tekijä. Erittäin onnistunut syysloma siis!

Auringosta ei tarvinnut haaveilla koko viikon aikana

Rinteen ulkopuolella tuli pääasiassa makoiltua mökillä ja levättyä. Yhtenä päivänä kävimme kiipeämässä mökin ikkunasta näkyvän kukkulan laelle ja yhden päivän vietimme Oulangan kansalllispuistossa Myllykosken kupeessa makkaraa paistellen ja kosken kuohuja ihmetellen. Kävin myös moikkaamassa porukoita Basecamp Oulangassa, missä vietin viime talvena kuukauden verran töissä. Oli hauska nähdä alue ilman metrin lumikerrosta! 

Mä niin muuttaisin tohon mökkiin Myllykoskella jos saisin

Kotiuduin reissusta perjantaina ja sunnuntaina kävin Repovedellä kipaisemassa noin 16:n kilometrin lenkin samalla varmistellen ensi viikonlopun 365 Klubin retken reitin. Repiksen maisemat palkitsevat joka kerta. Tänään takareidet huutavat armoa kovin tietoisina siitä, että viimeistään keskiviikkona ne saavat taas lähteä nousemaan Malminkartanon portaita. Ei tekosyitä, joulukuun reissu lähestyy kovaa vauhtia, joten rääkkiä on luvassa vastakin. Ainakin siihen asti, että lähden piipahtamaan New Yorkissa kahden viikon kuluttua. Siellä ajattelin ainoastaan kävellä päivittäin vähintään kymmenen kilometriä. No rest for the wicked, sano.

Repovesi: Eteläisen Suomen hienoin kansallispuisto

Okei, toi on joku 900 vuotta vanha kuva. Mutta ensi viikolla otetaan lisää, kun edessä on laskukauden startti Rukalla! 

Ruka avasi ensimmäisen rinteensä alkuviikosta, mikä on poikkeuksellista näin ajoissa. Uuden lumensäilöntämenetelmän ansioista se oli kuitenkin mahdollista , joten eihän tässä ihmisellä ole muita vaihtoehtoja kuin pakata auto ja lähteä mäkeen. Sananmukaisesti yhteen mäkeen, enempää ei tarjolla vielä ole. 

Ihan sama. Varusteet on päivitetty ja setä lähtee nyt vähän kruisailemaan!

Vaellusopastelua 2017

Maailman parhaat vaellusoppaat Ruotsissa

Tässä kun vuosi hiipii hiljalleen kohti loppuaan, alkaa ajatuksissa siintää jo seuraava. 2017 on nimittäin aika lähellä jo, joten on tullut aika alkaa täyttää kalenteria, edes suunnitelmilla. Minulla on selkeästi sellainen tendenssi, että en oikein osaa pysytellä rauhassa, jos en tiedä, että jotain on tulossa.

Tässä kuluneiden viikkojen aikana olen käynyt neuvotteluja tulevasta erinäisten tahojen kanssa ja yhtäkkiä paletti näyttää jo paremmalta kuin olin uskaltanut toivoakaan! Puolin ja toisin kaikkia tyydyttäneen kuluneen vuoden perusteella löimme viime viikolla Partioaitan 365 Klubin kanssa ensimmäisen version ensi vuoden retkistä kiinni. Ja niitä piisaa! Talvella ja kesällä vaelletaan sekä pidempiä pätkiä, että sitten päivä- ja viikonloppuretkiä runsaasti. Pidemmät vaellukset suuntaavat Suomen Lappiin sekä tämän vuoden tapaan Ruotsiin Kebnekaiselle ja Sarekiin. En malta odottaa, että pääsen sinne takaisin! Viikonloppuretkiä puolestaan puuhastellaan pääasiassa akselilla Repovesi - Helvetinjärvi. Näistä on luvassa lisätietoa piakkoin ja maaliskuiselle talvivaellukselle aletaan ottamaan ilmoittautumisia vastaan jo hyvissä ajoin tämän vuoden puolella.

Vaellusopas Suominen varmistaa asiakasta Sarekin kivikoissa.

Mutta jos ei yhteistyö Partioaitan kanssa olisi jo tarpeeksi, tänään kävin paiskaamassa kättä päälle Matkatoimisto Aventuran kanssa vaellusoppaan hommista. Olemme tehneet Aventurankin kanssa toimivaa yhteistyötä jo tovin, mutta lähinnä perinteisellä myyjä/asiakas -tyyppisellä tavalla. He ovat toimineet matkanjärjestäjänäni ja olen sitoutunut tekemään kaikki isommat reissuni heidän kauttaan. Kuitenkin, jo yhteistyömme alussa haaveenani ja tavoitteenani oli päästä osaksi Aventuran opastiimiä, joka toimiii matkanjohtajina heidän reissuillaan. Se oli myös yksi niistä syistä, miksi aikanaan Eerikkilään koulutukseen hain. Ajattelin, että teen tästä itselleni ammatin ja näytän Aventuralle, että minut kannattaa palkata. Ja nyt kävi näin. Kauhean vaikea keksiä miten voisin olla enää yhtään onnellisempi tällä hetkellä! Vielä kun muistaa, että alun perin tässä koko yhteistyössä taustapiruna hääri viime vuonna edesmennyt Samuli, mieltä lämmittää erityisesti. Jos uskoisin kummituksiin, ajattelisin, että Samu hymyilee tällä hetkellä jossain.

Vaellusopas Suominen tuulettaa Kebnekaisella

Sen lisäksi, että tuntuu hyvältä tietää, että ensi vuonna seikkaillaan taas aika vahvasti pitkin mantereita, näin yrittäjänä elämää helpottaa kovasti se, että jo tässä vaiheessa on tiedossa melko vakaat tulot koko ensi vuodelle. Se tekee vapaa-ajankin suunnittelusta hieman helpompaa, sikäli mikäli sellaista jää…

Ensi vuonna, jossain siinä Lapin, Kebnekaisen, Sarekin, viikonloppuvaellusten, päiväretkien ja Aventuran opastusten välissä aion joka tapauksessa käydä ainakin tekemässä talvinousun ja skinnailua Kebnekaisella, treeniviikon Etelä-Ranskan Alpeilla, avustamattoman yrityksen Elbrusille sekä uuden reissun Mont Blancille. Muilta osin vuoden isoin reissu tulee heti tammikuussa, kun olen Argentiinan Aconcagualla ja seuraava iso vuori odottelee vasta vuonna 2018, kun suunnitelmissa siintää Alaskan Denali. 

Vaellusopas Suominen palaa Elbrusille heinäkuussa!

Näin ne hommat etenee. Tässä alustava kalenterini seuraavalle vuodelle siltä osin, miten keikat on tiedossa:

Marraskuu 2016: New York, USA

Joulukuu 2016: Kilimanjaro, Tansania

Tammikuu: Aconcagua, Argentiina

Maaliskuu: Talvivaellus, UKK:n kansallispuisto, 365 Klubi

Huhtikuu: Kebnekaise, Ruotsi

Toukokuu: Merialpit, Ranska

Kesäkuu: Kebnekaise, Ruotsi, 365 Klubi

Heinäkuu: Mount Elbrus, Venäjä

Elokuu: Mont Blanc, Ranska

Syyskuu: Sarek, Ruotsi, 365 Klubi

Tähän kun ynnäilee suunnitelmaan vielä vähän Aventuran reissuja, niin eipä tarvitse miettiä mitä sitä touhuaa vuonna 2017!

Vahvasti mukana touhussa ovat myös muut yhteistyökumppanini VAI-KØ Clothing, Tierra Sweden sekä Hanwag Boots.

Vaellusoppaat Suominen & Viro lähdössä ylös.

PS. Osta mun kirja ja tue köyhää vuorikiipeilijää!

Yours truly, vaellusopas Suominen töissä.

Lähdin elokuussa Mont Blancille käytännössä nollatreenillä, koska bakteeritulehdus kesällä jalassani pakotti minut lepoon melkein kahdeksi kuukaudeksi. Se oli varmasti omiaan aiheuttamaan sen, että huippu jäi Alpeilla vajaaksi. Nyt jalka on kuitenkin taas täysin kunnossa, joten on aika pistää iso vaihde silmään joulun Kilimanjaro + Aconcagua -seikkailua varten. Sinne ei nimittäin nollakunnolla lähdetä enää kekkuloimaan.

Treeniohjelmani sisältää Malminkartanon portaiden juoksua, sauvakävelyä, seinäkiipeilyä ja kahvakuulaa, viisi treenipäivää viikossa plus duuni- ja muut keikat päälle. Eiköhän tällä jouluksi kuntoon päästä. Afrikan ja Etelä-Amerikan korkeimmat huiput, here I come!