Tuo vuori tuossa vasemmalla on Kilimanjaro, Afrikan korkein vuori. Oikealla puolestaan on kuvattuna Aconcagua, Etelä-Amerikan korkein huippu, joka on samalla korkein vuori maailmassa Himalajan ulkopuolella. Kuvat eivät ole omiani, ne on röyhkeästi Googlesta pöllittyjä.
Jos kaikki menee suunnitellusti, voin kuitenkin korvata ne omilla kuvillani vuoden 2017 tammikuun lopussa, kun eilen lukkoon lyödyltä reissultani palaan. Tarkoituksenani on nimittäin kiivetä molemmat huiput noin kolmen viikon erolla toisistaan ensi vuodenvaihteessa.
Kun viime joulukuinen Kilimanjaron reissuni peruuntui eron myötä, minua jäi kismittämään. Olisin halunnut edetä Seven Summits -suunnitelmassani niin, että tänä vuonna minulla olisi ollut jo kolmas vuorista plakkarissani. Elbrusin nousin heinäkuussa 2014, Kosciuszkolla kävin maaliskuussa 2015 ja tähän vuoteen olisin siis päässyt Kilin myötä lähtemään kolmen huipun kiivenneenä. Aconcaguan vuoro olisi ollut joka tapauksessa vasta tammikuussa 2017. Kun suunnitelmat muuttuivat, heräsi päässäni jollain tapaa sisuuntuneena ajatus, että mitä jos sitä haastaisikin itsensä oikein kunnolla ja yrittäisi huiputtaa 5895-metrisen Kilin ja 6962-metrisen Aconcaguan putkeen, samalla reissulla. Että olisipa ainakin piru vie melkoinen tavoite asetettu, jota varten treenata.
Pyörittelin suunnitelmaa päässäni pitkin syksyä mutta en ollut ihan varma onko se a) typerä ja b) helposti toteutettavissa. Halusin konsultaatiota kahdelta taholta. Ensinnäkin vuorireissuja järkkäävältä Adventure Partnersilta sekä yhteistyö-matkatoimistoltani Aventuralta. Pitkitin kuitenkin sen konsultaation hakua kotvan, koska halusin ensin itse mutustella ajatusta kuukauden seikkailusta ja siitä, onko minusta siihen siinä vaiheessa, jos sen mahdollisuus eteen tulee.
Viikko sitten jääkiipeilykurssilla juttelin Adventure Partnersin Teijan kanssa, joka oli tehnyt samantyyppisen reissun ja noussut ensin Mount Kenyalle ja siitä muutamaa päivää myöhemmin suunnannut Argentiinaan. Teija oli sitä mieltä, että suunnitelmani olisi ihan toteutettavissa. Tästä rohkaistuneena painelin eilen Aventuralle, missä asioitani hoitaa Heimosen Kari. Esitin Karille ajatukseni ja hetken sitä pyöriteltyään hän lähti komppaamaan mukaan. Että hitto soikoon, kyllähän se laitetaan järjestymään, jos kerran niin päätetään! Ja niin päätettiin.
Lähden siispä joulun välipäivinä ensin kohti Tansaniaa, missä tarkoitus on nousta Kilimanjaron huipulle ensi vuoden ensimmäisinä päivinä. Ja kun Kilimanjaro on kiivetty, lennän Tansaniasta Johannesburgin kautta Argentiinaan ja lähden kiipeämään kansainvälisen ryhmän mukana kohti Aconcaguan huippua. Jos vain kunto kestää, saan näin hyödynnettyä Kilin akklimatisaation parhaiten ja helpotan sillä Acon nousuani. Ja jos kaikki menee putkeen, sää ei tule esteeksi ja ukkelilla kunto kestää, seison hetkellisesti maailman korkeimpana ihmisenä joskus tammikuun 20. päivän tienoolla. Olettaen siis, että Nepalissa ei talvikaudella nousuja tehdä. Yleensä ei. Kotiin palaan Tammikuun lopussa kolmas ja neljäs Seven Summits -huippuni taskussa.
Että sellaista. Voi helvetti. Pitää alkaa kuntoilemaan.
Jännityksen ja pienen terveen pelon ylittää tällä hetkellä kuitenkin innostus. Edessä on elämäni seikkailu, kävi huippujen kanssa miten kävi. Matkaan tulee mahtumaan niin monta muuttuvaa epävarmuustekijää jo ihan vaikka sääikkunoiden ja lentovaihtojen merkeissä, että kukaan ei tiedä onnistuuko tavoite itsestäni riippumattomista syistä. Ja voihan olla, ettei kuntokaan riitä vielä, vaikka kuinka jumppaisin kahvakuulan kanssa tulevan vuoden ja nousisin Malminkartanon jätemäelle cramponit jaloissa joka päivä. Mutta joka tapauksessa palaan varmasti kotiin miljoona kokemusta ja hetkeä rikkaampana. Ja niin kuin vuorien kanssa aina, pitää muistaa, että ne ovat olleet paikoillaan jo sen miljoona vuotta ja lienevät vähintään toisen lisää, niille voi siis aina palata uudelleen huiputusten epäonnistuessa.
Mutta niitä kokemuksia, niitä ei saa muuten kuin lähtemällä.
Iloinen vuorikiipeilijä. Lähdössä elämänsä seikkailuun. Jee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti