Viisi päivää talvivaellusta Oulangan kansallispuistossa takana! Huikean hieno reissu upeine lumisine maisemineen oli täydellinen tapa paketoida tämä talvi. Kirjoittelen vaelluksesta enemmän ensi viikolla, nyt on kuitenkin aika huoltaa talvivarusteet kuntoon, laittaa ne hyllyyn odottelemaan ensi vuotta ja alkaa odottelemaan kevättä. Minulle perinteinen ensimmäinen kevään merkki on se, että käyn ostamassa uudet lenkkarit. Hain ne eilen, aurinko saa tulla!
Tänään on muuten kulunut kaksi vuotta siitä, kun Samu jäi palaamatta Annapurnalta kotiin. Heräsin aamulla mietiskelemään, miten paljon olen häneltä postuumisti näiden kahden vuoden aikana saanut. Pitkälti Samun ansiosta olen ylipäänsä tässä, missä nyt olen. Hänen ansiostaan minulla on Aventura ja tavallaan myös Partioaitta taustallani ja saan tehdä sitä mitä rakastan. Samun kautta olen tutustunut hienoihin ihmisiin, jotka potkivat minua päivittäin kohti unelmiani. Ihmisiin kuten Jere Pettersson, Tero Norvio ja Kari Heimonen, jotka uskovat minuun. Kiitos teille että uskotte. Puhumattakaan Samun äidistä Erjasta, joka tsemppaa minua eteenpäin koko ajan. Erja lähtee maanantaina ensimmäistä kertaa Nepaliin ja Annapurnalle ja nyt oli minun vuoroni tsempata häntä reissuun. Toivon hänen löytävän vuorelta rauhan.
Samuli, olen lyhyeksi jääneestä ystävyydestämme kiitollinen joka päivä. Tämä on ainoa kuva meistä yhdessä, se on otettu kun tapasimme. Sanoit sinä päivänä, että jos vuorille aiot, valmistaudu kohtaamaan matkoillasi kuolemaa. En vain olisi ikinä toivonut, että se tulisi näin lähelle.
Ollaan sulle Jeren kanssa yksi Battle Beastin keikka velkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti