Tasan vuosi sitten julkaisin kirjoituksen otsikolla Bodom Trail Night - Ensimmäinen ja viimeinen polkujuoksukilpailuni. Olin oksennustaudin jälkimainingeissa juossut ensimmäistä kertaa elämässäni kymmenen kilometriä, saapunut viimeisenä maaliin ja vannonut, ettei ikinä enää. Siitä tuli tämän blogin heittämällä luetuin teksti.
Näin vuotta myöhemmin kirjoitus tuntuu jopa vähän hellyyttävältä. Pari viikkoa tuon julkaisun jälkeen juoksin nimittäin omaksi ilokseni uudelleen kymmenen kilometrin lenkin, koska halusin kokeilla miten se menisi terveenä ja oikealla valmistautumisella. Ja ihan ok se meni. Sitten se lähti käsistä. Kesällä juoksin Saanan huipulle ja syksyllä olinkin taas Sipoonkorpi Trailin lähtöviivalla. Se siitä "viimeisestä polkujuoksukisasta".
Tänä lauantaina palasin Bodom Trailiin, tällä kertaa 21:n kilometrin matkalle. Tavoitteena oli noin kolmen tunnin aika ja se, etten olisi enää viimeinen. Enkä ollut. Olin 52. viimeinen. Aikani oli 3:08:18 ja sijoitus miesten sarjassa 415. Ensimmäisen 12 kilometrin jälkeen näytti vielä siltä, että kolmen tunnin alituskin olisi mahdollinen, mutta reitin jälkimmäinen osuus oli huomattavasti alkua keljumpi, joten vauhti hiljeni aika paljon loppua kohti.
Olen silti varsin tyytyväinen, etenkin siihen, miten juoksu rullasi. Vaikka puoli Espoota tuntui ohittavan minut jo alkumatkasta, pysyi hyvä fiilis itsellä maaliin asti, eikä minkäänlaista ruuvien kiristelyä osunut päivään. Suurimman osan ajasta jopa nautiskelin juoksusta. Bodom Trailissa voi matkan aikana päättää lopettaako kisan 12 kilometriin vai jatkaako puolimaratoniin asti ja ehkä kaikista ylpein olen siitä, etten tehnyt helpointa ratkaisua, vaikka sitä alkumatkasta mietinkin. Nyt se olisi harmittanut.
Maaliintulo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti